Hiski Salomaan hieno kappale Vapauden kaiho on soinut päässäni nyt muutamia päiviä syystä, että vapauduin äskettäin 15 vuotta kestäneestä luottamustoimistani Hämeenkyrön kunnassa. Siis erosin näistä toimista omasta pyynnöstäni henkilökohtaisiin syihin vedoten – eikä näihin syihin liity mitään suurta dramatiikkaa, mutta oli välttämätöntä tässä kohtaa elämänpolkua. Joskus on toimittava näin ja pitkään toki päätöstäni pohdin, koska minulla on/oli menossa viimeinen valtuustovuosi ja sen ajattelin ”lusia” vaikka pää kainalossa. Mutta kaikilla asioilla on aikansa ja nyt oli tämän päätöksen aika.
Nyt siis voisin huoletta mennä lähikapakkaan ryyppäämään ja riehumaan kännissä, kun ei tarvitse ajatella mahdollisia otsikoita mediassa: ”hämeenkyröläinen valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen riehui baarissa humalassa”. Ja hieman samanlaista sidonnaisuutta oli tunnistettavissa aikoinaan, kun olin kunnalla töissä, vaikka niitä ”sääntöjä” ei ollutkaan missään kirjoitettuna.
Niin, miten pitää tulkita kirjoittamaton esimerkiksi työpaikoilla? Oma (viimeisin) työkokemukseni on vanhuspalveluista ja julkisuudessa onkin ihan viime aikoina ollut juttua hoiva-alojen työkulttuurista, joka ei aina ole ns. tätä päivää. Olen itse kirjoittanut aiheesta novellin otsikolla Näkymättömien naisten armeija, josta julkaisusta lienee aikaa ainakin 20 vuotta ja joka novelli on mukana novelli- ja esseekokoelmassani Pyynikin pihalinnut 2004. Löytynee kirjastoista, jos kiinnostaa. Tosin on mahdollista ettei löydy kaikista kirjastoista varsinkaan, koska painosmäärä oli muistaakseni vain 200 kpl.
Nyt kun seuraan nykyistä keskustelua hoiva-alojen työkulttuurista voin vain todeta, että mikään ei ole muuttunut 20 vuodessa. En tarkoita digitalisoinnin tuomia muutoksia työpaikoilla, vaan ilmapiiriä, työhyvinvointia, ihmisen kohtaamista ihmisenä jne. Työtä tehdään monissa yksiköissä edelleen 1970-luvun malliin ja kateus työtehtävien jakautumisesta herättää monenlaista närää. Voin kertoa käsi sydämellä, että kokemusta on.
Hoiva-alojen ongelmissa ei siis ole kysymys pelkästään väestön vanhenemisen aiheuttamista paineista ja palkoista, vaikka niistä puhutaankin aina ensimmäisenä. On kysymys paljon suuremmista asioista ja korjausliike olisi aloitettava ruohonjuuritasolta uudistaen koko kentän työkulttuuri perinpohjaisesti. Lienee iso työmaa, mutta kannattaisi tehdä, ainakin minun kokemukseni perusteella.
Tänään, tässä ja nyt voin todeta, että olen näistä em. myrskyistä vapaa, mutta en voi olla täysin seuraamatta tapahtumia. Ja kuten sanotaan, kauempaa näkee selvemmin, ja tämä todellakin pitää paikkansa.
”Vanhenemisen taidossa ei ole kyse siitä, kuinka vanhenee, vaan siitä, kuinka elää.” (Jacqueline Bisset)