Kuukausi: tammikuu 2023

Aloin kirjoittamaan ilman, että päässäni olisi ainuttakaan ajatusta saati suunnitelmaa, että mistä tällä kertaa kirjoitan. Näin on aika usein, koska ajatus (ja tekstin aihe) puskee parhaiten esiin juuri tällä metodilla. No, kuten tiedättekin, kirjoitan mistä milloinkin, koska sellainen sopii itselleni parhaiten. Ja toisinaan (sivutuotteena) saattaa syntyä suoranaisia ajatuksen helmiä, mutta ei läheskään aina. Eikä tarvitsekaan.

Viime tekstissäni kirjoitin tulvasta kotijoellani Kiikoisissa, jossa nykyisin vietämme aikaa aina vaan enemmän. Poissuljettu ei ole sekään, että jonain päivänä muutamme sinne kokonaan, esi-isieni maille, jossa sukuni monivuosisatainen menneisyys puhuu tuttua kieltä. Itse nautin erityisesti seudun hiljaisuudesta, kun mitään ääniä ei kuulu, eikä mikään liikahda kylätiellä. Nuorena se ei ollut mukavaa, mutta nyt hiljaisuudesta suoranaisesti nauttii. Niin muuttuu ihminen.

Aika näyttäköön, milloin on oikea aika muutolle ja muutokselle tässä suhteessa. Eikä tietenkään kannata tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia, koska muuttuvia tekijöitä on paljon. Nyt joku voi kysyä, että miten olen viihtynyt Hämeenkyrössä nämä lähes 35 vuotta? En vastaa siihen vielä tässä vaiheessa, mutta sen voin kertoa, että sopeutuminen ei ollut kovin helppoa. Koska tulin erilaiselta murrealueelta, jo pelkkä puheen aksentti erotti minut kantaväestöstä niin, että usein jäin ulkopuolelle ns. tavallisissa keskusteluissa.

No, en oikeastaan työelämässä koskaan halunnutkaan olla ”sisäpuolella”, kuulua sisäpiiriin tai johonkin kuppikuntaan. Onhan selvää, että kuulumalla johonkin tiettyyn kuppikuntaan, sulkee samalla jotain pois, ja sitä en ole halunnut. Kuljin omaa polkuani kuten olen aina kulkenut, mutta sekään tietenkään ei ollut aina jonkun mielestä hyvä asia. Useinhan on niin, että ”ellet ole meidän puolella, olet meitä vastaan”.

En ole koskaan oppinut ajattelemaan asioita noin mustavalkoisesti, mutta ymmärrän kyllä, että joku/jotkut noin ajattelevat edelleen, valitettavasti. Juuri näin rakentuu aitoja, joita on aina vaan vaikeampi ylittää ja tämä kehitys johtaa toiseen jne. Juuri näin ovat syntyneet joidenkin yhteiskuntamallit, jopa dystopiat, joita ei edes haluaisi ajatella tässä kohtaa.

No niin, tuli tässä mieleeni, että pitäisiköhän alkaa kirjoittamaan elämäkertaa? En sano, että siitä tulisi kovin mielenkiintoinen, mutta varmasti se löytäisi tarkoituksensa vuosien saatossa, kun maailma muuttuu ja sukupolvet vaihtuvat. Voisin liittää siihen myös kuvia ja muita arkistoja, joita on kertynyt melkoisesti. Ehkäpä voisin kirjoittaa jotain, mitä en ole ennen kirjoittanut, juuri siitä, mistä ei voi puhua.

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin…

Tämä tammikuu taas näyttää siltä, että ilmastonmuutos etenee kovaa vauhtia. Näin ei ole kuitenkaan joka talvi, koska pari viimeisintä talvikuukautta olivat ns. tavallisia eli reilusti pakkasen puolella. Juuri tänään kuuntelin radiosta, miten Pyreneillä jäätiköt sulavat kovaa vauhtia niin, että puhutaan jo noin 50 % jääpeitteen menetyksestä jo muutaman lähivuoden sisällä.

Minä katson tietenkin maisemaa lähialueelta eli sitä näkymää, joka avautuu kodin (Sastamalassa) ikkunasta juuri nyt. Näen joen ja yhä nousevan veden pinnan. Näen ruskeaa vettä, jota on jään pinnalla, mutta näen myös vettä, joka on raivannut tiensä jäästä vapaaksi ja virtaa reippaana ja tummana kohti Kokemäenjokea. Tosin reitin varrella on ohitettavana pari järveä ja jokea, mutta joka tapauksessa merta kohti ”virta venhettä vie”.

Onneksi joen pinta ei ole vielä keväthuipun tasolla, mutta jos tammikuu jatkuu lauhana ja sateisena tilanne on toinen. Muistan elävästi vielä vuoden 1966 tulvan, jolloin meidän kaikki pellot olivat veden peitossa ja 1700-luvun lopulta peräisin oleva jokirannan savusauna oli jo liian lähellä jokea. No, saunavettä ei tarvinnut kaukaa hakea, mutta ranta oli sangen vaarallinen kenelle tahansa, lapsista puhumattakaan.

Meille lapsille tietysti iso tulva oli vaan hauskaa, mutta eihän se oikeasti ollut hauskaa ollenkaan: vanha lato, jossa säilöttiin heiniä ”ui” keskellä vainiota niin, että heinät kastuivat ja niistä vain päällimmäiset ehdittiin pelastaa veneen kyydissä turvaan. Itse lato kyllä luhistui tuona keväänä käyttökelvottomaksi.

Tulvajoessa tuolloin liikkui vaikka mitä: irronneita veneitä, laiturin osia, muovikanistereita, sikojen syöttöruuhia, ämpäreitä, saunajakkaroita, kuuppia… Vain kolina kuului, kun virta painoi tavaraa sillan alta, joka silta ihme kyllä kesti veden voiman. Toki tuo silta oli uusittu muutama vuosi aiemmin. Muistan sen valokuvasta, jossa minä olen lapsi (noin 10-vuotias) ja kävelen kuin trapetsitaiteilija uudehkoa kapeaa sillankaidetta yli joen. Koska pojatkin tekivät niin. Koska varmaan kaikki kylän lapset tekivät niin. Eikä kukaan pudonnut jokeen. Ei koskaan.

Vanhan savusaunamme perustukset kärsivät vesivaurioista, vaikka virta ei saunaan ihan ylettynyt tulvavuonna 1966. Muutama vuosi tulvan jälkeen sauna piti kuitenkin purkaa, koska oli vaarana kaatua ja vielä joen suuntaan. Eräs purkutöissä ollut kylän mies ihmetteli saunan rakennustekniikkaa: yhtäkään rautanaulaa ei löytynyt, nurkat olivat liitetty jonkinlaisilla puutapeilla ja 1700-luvun hirret olivat kuulemma yhä käyttökelpoisia. No, eihän niitä käytetty muuhun kuin uuden saunan kiukaan lämmittämiseen.

Nykypäivään palatakseni, on selvästi näkyvissä, että sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet ihan muutaman vuoden aikana. Toki on ollut myös ns. tulipalopakkasia sekä myrskyjä, jotka nekin ovat lisääntyneet. Myrskyjen seurauksina yleensä myös katkeaa sähköt moniksi päiviksi ja jopa viikoiksi – varsinkin maaseudulla. Ja se tuottaa taas uudenlaisia ongelmia.

Niin, sähköstä tuli mieleen tietysti sen hinta. Olisiko kukaan uskonut vielä vuosi saati pari sitten, että sähkön hintaa tullaan seuraamaan päivittäin samoin kuin bensan hintaa? Siis aikoihin on eletty.

Varmaan monet ovat kuulleet sanonnan, että ”ihminen on ihmiselle susi”. Onneksi kuitenkin harvoin ja omalta kohdaltani voin todeta etten ole juurikaan törmännyt ”susiin”, mutta valitettavasti (jos eläinvertausta käyttää) joitain rakkikoiria, käärmeitä ja kettuja olen kyllä kohdannut, mutta heistä ei ole ollut harmia kuin ohikiitävän hetken. Oikeastaan on väärin käyttää eläinvertausta ihmisen kuvaukseen, koska tuskin mikään eläin on niin raadollinen kuin ihminen.

Siis miksi pohdin näitä juuri tänään? Viime päivinä on ollut usein uutisointia erilaisista huijareista: on pyramidihuijausta, verkostohuijausta, romanssihuijausta jne. Ja muistanette myös nigerialaiskirjeet ja mitä niitä onkaan ollut. Mutta kaikkien huijausten äiti on ehdottomasti ns. Ponzi-huijari Bernard Madoff.

Madoff huijasi 45 vuoden aikana noin 19 miljardia. Hänen ”liikevaihtonsa” oli 64 miljardia – paitsi ettei sitten ollutkaan. Kaikki oli huijausta, kaikki oli vain pelkkää paperia. Jos vuoden 2008 pörssiromahdusta ei olisi tapahtunut Madoff voisi huijata yhä. Tuolloin nimittäin monet sijoittajat alkoivat paniikissa vaatia sijoituksiaan pois ja sitten (ainakin Madoffin sijoitusyhtiöön sijoitetut varat) olivatkin mystisesti kadonneet. Uhreja – sijoituksensa menettäneitä – oli ympäri maailmaa: mahtisukuja, kuningashuoneita, ammattisijoittajia ja raharikkaita, mutta myös tavallisia ihmisiä, jotka lopulta menettivät kaikista eniten niin, että ajautuivat epätoivoisiin tekoihin, itsemurhiin jne. Tästä historian suurimmasta pyramidihuijauksesta on tehty dokumenttisarja Wall Streetin hirviö suoratoistopalvelu Netflixiin, joka on kyllä korutonta kertomaa, mutta mielenkiintoinen.

Meillä Suomessakin on huijareita moneen lähtöön, joten kannattaa olla tarkkana. Minuunkin on kyllä yritetty vaikuttaa, mutta onneksi olen ajoissa ymmärtänyt asian ytimen. Ja on hämmästyttävää, että jopa tutut ihmiset voivat äkkiä alkaa kaupittelemaan jotain tai houkutella tulemaan mukaan johonkin yhteisöön ”halvalla” aloituspaketilla. Joku taas tekee muka hyväntekeväisyyttä ja lupaa lähettää rahat johonkin ”huitsin nevadaan”, mutta todennäköisesti menevät omalle tilille. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka…

No niin, en tiedä kirjoitinko oikeastaan siitä mistä alunperin piti, mutta kuitenkin kirjoitin tärkeästä asiasta eli näin uuden vuoden alussa erityisesti kannattaa pysyä hereillä. Se mikä vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, ei varmasti olekaan totta. Onneksi olen saanut eron myös puhelinmyyjistä, eivät ainakaan ole soittaneet aikoihin. Minulla on heille aina sama vastaus: en osta enkä myy, kiitos!