Kuukausi: heinäkuu 2023

Ooppera täyttyy itse kokea, kuunnella, aistia kaikilla aisteilla. Sitä ei voi kuvailla toiselle juuri mitenkään, vaikka kuinka haluaisi. Vielä enemmän ooppera vangitsee kuulijansa juuri luonnon muovaamalla näyttämöllä, kuten Hämeenkyrön Myllykolun miljöö parhaimmillaan on juuri nyt keskikesän illassa vaiheessa, kun kesä on kääntymässä kohti syyskesän kypsyyttä ja runsautta.

Koska F.E.Sillanpään kirjallinen tuotanto on minulle lähellä sydäntä ja monet teoksensa ennestään tuttuja, tämä oopperaversio Ihmiset suviyössä-teoksestaan oli toisaalta yllättävä, mutta samalla inhimillinen ja koskettava kuvaus yhteiskunnallisesta jakautumisesta 1930-luvulla.

Toisaalta libretto – jonka on kirjoittanut Elina Snicker – oli (vaikka kuvasikin 1930-luvun ahdasmielistä maaseutumiljöötä) erittäin ajankohtainen ajatellen tämän ajan ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta vierasta ja erilaista kohtaan. Homomiehet olivat kauhistus silloisessa yhteiskunnassa ja heillä ei juuri ollut puolustajia varsinkaan, jos sattuivat syyllistymään muihin rikoksiin, kuten tukkilainen Nokia tässä teoksessa puukotukseen: ”Kuka enää auttaa minua! Kuka enää tuntee minua! Puolamäki – petturi! Äiti – Kuollut! Isä- Kadonnut! Ilmari – Toisen oma!”

Kuulijana Myllykolussa itseäni kosketti eniten (loistavien roolisuoritusten, libreton ja musiikin ohella) yhteiskunnan eriarvoisuuden kuvaus, jossa Sillanpää oli ainutlaatuinen ja paljon aikaansa edellä. Toki edistystä on tapahtunut esimerkiksi suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen, mutta edelleen ”mukasivistyneen” pinnan alla rakennamme karsinoita itsemme ja toiseuden välille.

Vieraan pelko määrittelee yhä edelleen suhtautumistamme ja varsinkin yksilön erilaisuus (oli se sitten ihon väri, seksuaalinen suuntautuneisuus, vammaisuus, kieli, murre, puheen tuottamisen ongelmat, poliittinen väri jne.) suhteessa itseen määrittelee todella paljon sosiaalista kanssakäymistä. Eikä tuohon ”erilaisuuteen” todellakaan tarvita kovinkaan paljoa, kun huomaa ympärillään viipyviä katseita, keskustelun äkkinäistä katkeamista, outoa hiljaisuutta, väkinäisyyttä. Voi vain kuvitella, miten samankaltainen vieraan pelko näyttäytyi hämeenkyröläisellä maaseudulla 1930-luvulla, johon siis Ihmiset suviyössä-kertomus sijoittuu.

Nokian eli Yrjö Salosen (Tuomas Miettula) kohtalo siis kosketti minua kuulijana erityisesti unohtamatta tietenkään kokonaisuutta, josta voit käydä lukemassa täältä: Ihmiset suviyössä

”Olikohan Herran siunaama se Nokian virran vesi, jolla sun mammas hulivilipoikansa ensi kerran pesi? Oliko Herran siunaama se Nokian virran vesi?

Tänä kesänä Yle 1.n lempparini on ollut ehdottomasti Juurien kesä. Paitsi, että ohjelmasarjassa kuulee paljon musiikkia nimenomaisesti ”sydänjuurilta”, myös tietovaranto täydentyy, koska ohjelmassa saa runsaasti tietoa mm. eri maiden kulttuurista juurikin kansanmusiikkiin liittyen. Myös erilaisia soittimia on ilo kuunnella ja esimerkiksi nokkahuilu ei ole muissa maissa mitenkään harvinainen soitin, vaikka meillä Suomessa se on jäänyt hieman paitsioon.

Kun nyt aloin kirjoittamaan radiosta, on pakko mainita erinomaiset keskusteluohjelmat, joita on aina ilo kuunnella. Mutta olen muistaakseni ennenkin tässä blogissani kirjoittanut mieltymyksistäni nimenomaisesti Yle 1.n ohjelma-antiin, jotan en ala toistamaan itseäni tässä kohtaa. Enkä muutenkaan halua suositella mitään kenellekään, makuasioista kun ei voi kiistellä. Juuri tällä hetkellä radioista tulee jazzia, josta myös tykkään. Ja muuten on mainittava sekin, että tänään Porissa varmaan aika moni ”kuuntelee Tomppaa” eli Tom Jonesia. Ainakin vastaantulijoiden määrä 2-3 tuntia sitten Porin tiellä oli melkoinen.

Niin, itsekin olen ollut Porissa näihin aikoihin monituiset kerrat, mutta enää en halua lähteä. Kaikella on aikansa maan päällä…

Heinäkuu etenee ja kesä siinä kohdassa, jolloin voi alkaa odottelemaan hämäriä iltoja. Ai että mitä odotettavaa niissä on? Minusta paljonkin, elokuun lämpimiä ja hämärtyviä iltoja ei voita mikään. On totta, että kovin nopeasti nämä pohjoisen valoisat yöt ovat ohi ja yhtä nopeasti ihminen havahtuu syksyyn. Se on elämän kiertokulku, näin on ollut ja näin pitää ollakin.

Mutta kesä kukkii juuri nyt ehkäpä kauneimmillaan. Tykkään usein vain katsella luonnonkukkia ojan pientareilla (kohta ne varmaan niitetään), tykkään myös lupiineista ja horsmista sekä sellaisesta kermanvalkoisesta töyhtöstä, jonka nimeä en tiedä. Ovat todella kauniita leikkokukkina vaikka vesiämpärissä.

Paitsi kukista, juurista (myös ihmisen juurista) olisin voinut kirjoittaa enemmänkin, mutta jääköön se toiseen kertaan.