Ainakin te vanhemmat lukijani muistatte varmasti Veikko Lavin säveltämän ja sanoittaman hienon laulun ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen” vuodelta 1976. Usein samaistun laulun sanoihin ja mielessäni soi useinkin tuo Ihmisiä on kuin muurahaisia, ne loputonta polkuansa taivaltaa, On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia, niin ettei heitä toisistaan voi eroittaa…
Minulla nimittäin on välillä vaikeaa olla (saati viihtyä) ihmisten keskellä ja joskus tuntuu, että katson heitä kuin jotain vieraita olentoja ulkoavaruudesta. Tai että minä itse olen sieltä (ulkoavaruudesta) ja muut ihmiset vaan hyörivät ja pyörivät ympärilläni ”loputonta polkuaan” ja minä katson heitä jostain etäältä saamatta heihin juuri minkäänlaista kontaktia tai ymmärrystä? Mutta onneksi kuitenkin ympärilläni on myös ihmisiä, joiden seurassa todella viihdyn ja tunnen oloni kotoisaksi ja hyväksytyksi omana itsenäni.
Introvertin vastakohta on ekstrovertti, joita seurallisuutensa ja sosiaalisten taitojensa vuoksi useimmiten suositaan esimerkiksi työhaastatteluissa ja muissa sosiaalisissa tilanteissa. Ei niin ettenkö itse pärjää ihmisten keskuudessa, olinhan pääosan työurastani nimenomaan sosiaalialalla, mutta muistan kyllä, että aina kotiuduttuani olin kuin tyhjä säkki, kaikki sanat sanottuna ja puheet puhuttuna.
Väestöliiton asiantuntija Minna Ounasmaan mukaan työelämä pakottaa usein introvertin syvempään itsetuntemukseen kuin ekstrovertin: ”Introvertit joutuvat selittämään useammin käytöstään. Esimerkiksi palveluammatissa toimiva introvertti voi haluta olla kahvitaukonsa yksin hiljaisuudessa, koska hän työajallaan kuormittuu keskusteluissa ja ihmiskontakteissa. Ekstrovertimpi taas lataa akkunsa kahvitauolla muiden kanssa rupatellessaan.”
Nykyään puhutaan paljon supervoimasta. Eli esimerkiksi autismin kirjolla olevalla henkilöllä saattaa olla jotain erityistä supervoimaa vaikka matemaattisissa aineissa. Tai ADHD-ominaisuus voi ollakin supervoima, ja ihminen on todella aikaansaapa ja nopea käsittelemään asioita esimerkiksi liike-elämässä. Samoin Nepsy-nuori saattaa selviytyä erittäin vaativista tehtävistä tuossa tuokiossa. Onneksi nykypäivänä huomioidaan ihmisen erityispiirteet toisin kuin vielä muutamia vuosia sitten, jolloin erilainen oli vaan erilainen ja erilaisena pysyi koko ikänsä.
Varmasti introvertilla on oma supervoimansa, mutta itse en ole sellaista ainakaan vielä havainnut. Tai ehkäpä olen jäävi arvioimaan sitä itse. No, olenhan tietysti saavuttanut elämässä paljonkin asioita, joita en todellakaan olisi nuoruudessani kuvitellut. Mutta täytyy muistaa, että mikään ei ole tullut kuitenkaan ilmaiseksi eikä helposti, kuten joku saattaa olettaa. Tyypillisenä introverttina olen tietysti ollut sinnikäs, sitkeä, pitkämielinen ja tunnollinen ”pilkun viilaaja”, tämän ymmärrän nyt paremmin tässä nykyisessä ajassa ja elämäntilanteessa.
No niin, nyt kun katsoin ikkunasta ulos näen lumisateen, tämän syksyn ensimmäisen ja se näyttää kauniilta, jopa satumaiselta. Voisi melkein sanoa, että lumi on meidän pohjoisen kansan supervoima, eikö vaan? Toki siitä on riesansa, jos/kun sitä liikaa tulee, mutta ikkunan takaa katsellessa lumi on ainoastaan kaunista.
Vielä lopuksi palaan Lavin sanoitukseen, joka koskettaa edelleen: Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen, niin kahta samanlaista eipä ois, ken katsoo kauneuteen eikä hyvyteen, häneltä monta ystävyyttä jääkin pois…