Meillä jokaisella on varmasti joku tai jokin, joka kannattelee läpi elämän ns. kehdosta hautaan. Enkä nyt tarkoita ketään ihmistä vaan esimerkiksi harrastus, kiva tekeminen tai tehtävä, joka tuottaa hyvää mieltä ilman taloudellisia tuottoja tai muita hyödykkeitä. Niin, on totta, että lähes kaikki tekeminen lasketaan nykyisin rahassa ja jos tekee/harrastaa jotain ilman dollarinkuvia silmissään, saa helposti ihmettelyä osakseen. Mutta mitä sitten?
Minulle yksi elämää kantava voima on ollut musiikki. Se on kulkenut fölissä (mukana) lapsuudesta asti, koska serkkuni oli hyvä soittaja ja joka houkutteli minutkin aikoinaan mukaan musiikin ihmeelliseen maailmaan. Olen eläissäni kokeillut monia soittimia haitarista pianoon, mutta puhaltimet ovat olleet minulle ainoita oikeita. Vuosikymmeniä sitten aloitin Kiikoisten soittokunnassa (nykyisessä Sastamalassa) ja sieltä sai sekä soittimen lainaksi että opetuksen maksutta. Mistä muuten nykypäivänä saisi samalla tavalla harrastukseensa välineet ja opetuksen? Minä tiedän: monista soittokunnista edelleen.
Opiskelin tuolloin (1970-luvulla) silloisessa Porin musiikkiopistossa (nykyisin Palmgren-opisto) soittimena silloin klarinetti. Myöhemmin siirryin alttosaksofoniin, jota olenkin sitten soittanut näihin päiviin asti ja matka jatkuu. Hetken aikaa soitin myös Nokia Big Bandissa, mutta se oli työlästä päivätyön ja elämän ruuhkavuosien lisäksi. Nykyisin viihdyn legendaarisessa Kyröskosken torvisoittokunnassa, jossa kokoonnumme viikottain treenaamaan ja jutustelemaan siinä sivussa niitä näitä. Muuten, torvensoittajat eivät ole totisia vaikka niin väitetään. Päinvastoin.
Aivan viime vuosina olen soittanut myös nokkahuilua kahdessakin eri kokoonpanossa eli Pihapelimanneissa ja Pihaus-triossa, ja olen myös laulanut molemmissa, joka on ollut pelkästään kivaa. Tiedän, että monille nokkahuilu on peräti traumaattinen pakkosoitin, mutta minulle ei, koska en joutunut sitä koskaan koulussa soittamaan ja sormitusjärjestelmä on ennestään tuttu eli suunnilleen sama kuin saksofonissa. Nokkahuilun soittaminen on saksofoniin verrattuna kevyttä ja ilmavaa eikä juurikaan rasita fyysisesti toisin kuin foni, joka tarvitsee jonkin verran voimaa. Mutta hieno soitin on myös saksofoni.
Koko elämänmittaista voimaa, iloa ja valoa olen saanut nimenomaan musiikista, soittokavereista, musiikin parissa tapaamistani ihmisistä, keikoista, konserteista, festareista, joita olen ollut myös järjestämässä sekä monista huikeista hetkistä hienojen ihmisten parissa. Musiikkipiireissä olen saanut olla aina täysin oma itseni ja minut on hyväksytty mukaan ehdoitta sellaisena kuin olen. Tähän ei ole enää mitään lisättävää. Elämälle kiitos musiikista!