Kuukausi: joulukuu 2024

Nyt joulun jälkeen, kun ikkunan takana vielä pimeää, istahdan alas kirjoittamaan muutaman rivin. Olen yrittänyt kirjoittamista jo useana päivänä, mutta en ole päässyt kirjautumaan tälle sivustolle. En tiedä miksi, mutta arvatenkin syy on yksinomaan minussa ja heikoissa digitaidoissani, mutta onneksi nyt onnistuin salasanan vaihdon ja muutaman muun operaation jälkeen.

Onneksi minulla on jälkikasvua, jotka auttavat digiongelmissa. Esimerkiksi nyt olen kirjautunut myös instagramiin syystä, että pystyn seuraamaan siellä paremmin lähipiirini yritys/harrastustoimintaa. ”Kaikki” kuulemma ovat nykyisin instagramissa tai jossain vastaavissa eikä ”kukaan” enää facebookissa. Ehkäpä näin, mutta minä ainakin olen vielä ”ei kukaan”, koska olen facebookissa, tosin niukasti verrattuna entiseen elämääni.

Jäinkin nyt pohtimaan sitä, miten helppoa nykyisin on olla ”ei kukaan”, koska myös tekaistulla nimellä voi kirjautua noihin digialustoille ja sitä kautta voi tehdä vaikka mitä konnan töitä, kuten mediasta voi joskus lukea. Tästä syystä onkin erityisen tärkeää ketä hyväksyy kaveriksi esimerkiksi fb.ssä tai jollain muilla alustoilla.

Miksi tämä ihmisen maailma onkin mennyt tällaiseksi verkossa pyristelyksi? Sääliksi käy ikäihmisiä, joiden pitäisi yhtäkkiä opetella digitaitoja, jotta pystyvät esimerkiksi tilaamaan lääkäriajan, rokotusajan, minkä tahansa terveyspalvelun? Puhelinnumeroita ei löydä helposti ja jos löytää, automaatti vastaa ”soitamme sinulle takaisin”. Eikä takaisinsoittoa tule välttämättä koskaan, kokemusta on.

Mietin sitäkin, että kenelle nuo kaikki hyvinvointialueen digipalvelut ovat tarkoitettu? Ei minun mielestäni ainakaan asiakkaan tarpeisiin, mutta helpottavatko ne lääkärien ja hoitohenkilöstön työtä merkittävästi? Kun ei enää ”tarvitse” kohdata ihmistä kasvoista kasvoihin, kuten on tehty vuosisatoja ja – tuhansia ihmiskunnan aamuhämäristä asti. Jo varhaisilla leirinuotioilla ihmiset kokoontuivat yhteen ja saivat turvaa ja lohtua toisiltaan. Nyt pitäisi jokaisen osata klikata kone auki ja tuijottaa ruutua, jos siellä vaikka näkyisi ja kuuluisi ihminen?

Tähänkö on tultu?

Vaikka en varsinaisesti harrasta sukututkimusta, olen näinä päivinä viipynyt erilaisten aineistojen äärellä. Onneksi nykyisin lähes kaikki on valmiiksi netissä, vaikka tiedon kaivaminen käy toisinaan työstä sekin. Mutta on antoisaa ja avartavaa, vaikka pitäisi kai siivota, leipoa ja paistaa, kun tuo joulu jo ovella kolkuttaa. Antaa sen vielä hetken siellä kolkutella.

Ei, minun suvustani ei löydy kuninkaallisia enkä sellaisia ole edes etsinyt, minua kiinnostaa ennemmin se ihan tavallinen ihmisen elämä ja miten he ovat eläneet eri aikakausilla ja vuosisadoilla, ja miten erilaiset yhteiskunnan murrokset ja käännekohdat ovat näitä ihmisiä kohdelleet.

Kyllä, historian sivu on pitkä, koska tässä parin päivän sisällä onnistuin ”metsästämään” yhtä sukuhaaraani 1300-luvulle. Tosin tästä oli vain lyhyt maininta, mutta ajoitin 9.n sukupolveni esivanhemmat 1600-luvun Kiikkaan. Löysin ihmisten nimet, vuosiluvut, talojen nimet jne. Tämä tuntuu todella ihmeelliseltä, koska en tiennyt aiemmin Kiikan sukuhaarasta mitään. Ja tuntuu huikealta ajatella, millaista elämää elettiin 1600-luvulla ja millaisia elämänkohtaloita he kokivat. Ainakin sotia, sortovuosia, nälkävuosia, mutta varmasti paljon hyviäkin aikoja.

Kylien, talojen ja ihmisten (kaukaisten sukulaisten) nimiä en halua tässä mainita, koska sillä tiedolla ei ole mielestäni mitään merkitystä perheen/suvun ulkopuolisille henkilöille. Toki asianosaisille kerron sukulaisuussuhteista, jos sellaisia tapaan oikeasti tai netin kautta, mutta suurta numeroa en tästä(kään) tee. Miksi tekisin? Minulle riittää, että itse tiedän juuret ja haarat, joita nyt näyttää tulevan rutkasti lisää.

Niin, mitä se aika on? Harmaat päivät juoksevat ohi kiireellä. Onneksi ohi etteivät jää taloksi. Tähän aikaan vuodesta valoa ei juurikaan ole, vaikka tänään paistoi aurinko. Hetken aikaa. Hetki vain ja päivä kerrallansa…

Jonkin aikaa olen varmaan tässä blogissakin kirjoittanut siitä, että haluaisin irtautua Facebookin ihmeellisestä maailmasta. Ei sillä, etteikö fb:ssä ole puolensa, joita olen punninnut tarkoin omasta näkökulmastani. No, kohtalo tarttuikin toimeen puolestani niin, etten enää joku päivä päässytkään tililleni (toimimaton salasana ja sähköposti sekä jotain muutakin häikkää). Eli se siitä. Kaikki vanhat ”kaverit” hukkuivat äkkiä somen harmaisiin syövereihin.

Mutta en kokonaan kuitenkaan saanut itseäni somesta irti ja loin uuden fb-tilin, jossa ei ole tuhansia ”kavereita”, kuten vanhassa vaan tarkoin valikoitu joukko – joka toki vähitellen kasvaa sekin. Tämä sopii paljon paremmin nykyiseen elämäntilanteeseeni ja voin hallita paremmin (introverttinä) kaverimäärää ja -laatua. Laadulla tarkoitan nimenomaisesti, että oikeasti tunnen ihmisen fb:ssä, ettei se ”kaveri” ole pelkkä nimi jossain päin Suomea jne.

Julkaisen muuten tätä blogiani myös Blogit sivustolla ja siellä olen suunnilleen sijalla 200. Top 20 joukkoon mahtuu hienoja kirjoituksia erilaisilta ihmisiltä ja jotka varmaan julkaisevat tekstejään paljon tiheämmässä tahdissa kuin itse teen. Esimerkiksi blogi otsikolla ”Vitut sano Vatanen” on joskus virkistävää luettavaa, jos tämän maailman meno alkaa liikaa tympimään.

Ja tympiihän se joskus ja varsin monella tavalla. Itsekin voisin tässä valittaa sitä tai tuota, mutta ”Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki” (Kaarlo Kramsu 1855-1895 nuijasotaa käsittelevässä runossaan Ilkka v.1887).

Mutta eteenpäin ja valoa kohti. Siis joulun valoa, joka on joka vuosi aina yhtä ihmeellinen ja lumoava.