Kevät taitaa tulla tänä vuonna aikaisin. Tai useasti on ollut niin, ettei kevättä ole ollenkaan, vaan kesä helteineen kiilaa roimasti etuajassa. Ilmasto siis oikuttelee ja varmasti ilmaston lämpeneminen yleisellä tasolla vaikuttaa tältä, kuten nopeasti vaihtuvat säätilat muutenkin.
Myrskyt ainakin ovat lisääntyneet jopa minunkin muistihistoriassa ja tähän liittyen nyt tulevana keväänä on tehtävä eräs kipeä ratkaisu lapsuudenkotini maisemassa. Eli on kaadettava minulle rakas kotikuusi, joka on todennäköisesti ainakin 150 vuotta vanha, noin 30 metriä korkea, kaunis ja tuuheakasvuinen. Kovalla tuulella heijausliike on monta metriä ja puuvanhus uhkaa kaatuessaan (tai katketessaan) kaatua rakennuksien päälle. Jos näin käy, on melkoinen työ korjata vahingot, parempi siis ”katsoa kuin katua”, vaikka minulle päätös on vaikea.
Onneksi sillä tontilla on monia muita isoja puita, jotka edelleen varjostavat mukavasti vanhaa tonttia ja kaunista jokitörmää. Haluan, että nyt kaadettavasta puusta jätetään kanto ikään kuin istuimeksi, josta voin katsella joen virtausta ja fundeerata kaiken katoavaisuutta.
Fundeeraus (ajatteleminen) onkin tärkeää ainakin minulle ja viime aikoina olen myös kirjoittanut. Sain nimittäin tehtäväksi kirjoittaa muutama sivu julkaisuun, joka ilmestyy nyt kevään korvalla. Teos (julkaisu) liittyy musiikkiin ja siksi minun on tavallaan helppo kirjoittaa, koska aihe on perin tuttu. Silti en voi välttyä fundeeraamiselta, koska en halua päästää käsistäni huonoa tekstiä, en itseni, en lukijan enkä varsinkaan kirjoittamisen kohteen vuoksi.
Mutta onneksi kirjoitustyö on jo loppusuoralla ja ”maata näkyvissä” siitäkin syystä. Vaikka kirjoittaminen sinällään on mukavaa, nykyisin se vaatii enemmän teetä ja jaloittelua – siinä järjestyksessä. Olen myös iän mukana tullut vaativammaksi ja metsästän kirjoitusvirheitäni entistä kiihkeämmin. Lievä lukihäiriöni tekee kuitenkin tehtävänsä ja tarkastukseen menee aina vaan enemmän aikaa. Onneksi minulla on aikaa.
Vertaan kirjoittamista musiikkiin: molemmat tarvitsevat onnistuakseen rytmin ja oikean soundin, ja kuten musiikissa, myös tekstin pitää ”swengata”, jotta jälki on luontevaa, sujuvaa ja helppolukuista. Karisma syntyy itsekseen jos on syntyäkseen. Sitä ei voi luoda väkisin, ei musiikkiin eikä kirjoittamiseen.
Näillä eteenpäin.
