Kuukausi: heinäkuu 2025

Kuulin joku päivä radiosta mietelauseena erään runon Charles Baudelairen (1821-1867) teoksesta Pariisin ikävä (1869). Kyseinen runo ei ollut minun mielestäni ”kaksinen”, mutta sain sytykkeen etsiä  omasta kirjahyllystäni Pariisin ikävä-teosta, jonka olen joskus ostanut antikvariaatista. En löytänyt, ehkäpä se tulee eteeni sitten joskus hyllyä siivotessani, ehkä ei, mutta eipä väliä: Baudelairen runous kun ei ole muutenkaan mieleeni, viinan ja oopiuminhuuruisia runojaan on jopa ikävä lukea.

Runous sinällään kiehtoo minua ja olen ajatellut myös itse kirjoittaa esimerkiksi proosarunoja. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Novellit ja esseet sujuvat ehkä paremmin, mutta ne ovat ainakin tässä vaiheessa aloittamista vaille valmiina.

Opiskeluaikoina kirjoitin paljon erilaisia esseitä ja tutkielmia, mutta niiden aihepiirit tietenkin liikkuivat kulloinkin opiskeltavassa aiheessa. Olen niitä kirjoituksia jossain kulttuurihistorian jutuissa julkaissutkin, mutta siitä on jo aikaa. Toki voisin joitakin artikkeleitani julkaista tälläkin sivustolla, mutta katson tilanteen eli osaanko niitä ladata sivustolle jne.

Tätä kirjoittaessani radiosta tulee eräs mieliohjelmani eli Riston Valinta, jota todellakin suosittelen lämpimästi jokaisen kuunneltavaksi. ”Yle Radio 1:ltä viikoittain kuuluva klassiseen musiikkiin erikoistunut ohjelma Riston Valinta on saavuttanut suuren suosion. Niinpä musiikki- ja kulttuuritoimittaja Risto Nordellin rauhallinen radioääni on monelle tuttu. Ortodoksisen kirkon jäsen Nordell on ollut kaksitoista vuotta, mutta on jo saavuttanut hyvin harvinaisen tunnustuksen: Suomessa vuonna 2023 vieraillut ekumeeninen patriarkka Bartolomeos myönsi Nordellille arkontin arvonimen (arkon).”

Tähän loppuun liitän hienon runon, joka tuli silmiini suomi100runoa.fi-sivustolta. Vaikka minulla itselläni ei ole koskaan ollut mummua (ovat kuolleet ennen kuin minä olen syntynyt), mummoista ja mammoista kertovat runot osuvat silti aina syvälle sieluuni.  Kuitenkin, vaikka omat mummut ovat ajat sitten kuolleet, tällä hetkellä jopa monien sukupolvien mummut, mammat ja pappat sekä heidän askareensa ovat jollain tavalla ”läsnä” omassa kotimuseossani Kiikoisissa: se on hiljaisuutta viileässä pirtissä keinutuolissa istuessani, se on oven saranan äänessä, porstuan lattialankkujen liikkeessä askelten alla ja sielunrauhassa, jota ei voi sanoin selittää.

Mummu

Ripustit ryijysi synnyinsijoille, yhdistit elämän monitavuiset langat. Kulunut mankeli, sävyisä atsalea.
Tuhannesti kierretyt pihapuut.
Turkoosi huivi, maukkaat lämpimäiset.
Täyttävä ja lohduttava syli. Käsi kädessä taitoit pitkän matkan. Kiitollisen mielen mutkien takana, siellä hento morsiushuntu kukkii jälleen.

(runo teoksesta Suomi100 www.suomi100.fi)

Tämä sivustoni on hieman oireillut viime aikoina. Ainakaan en ole päässyt kirjautumaan tänne moneen päivään, mutta oikeastaan en ole vaivannut päätäni sillä, koska aina tämä on avautunut ennemmin tai myöhemmin. Kuten nytkin.

Toki, jos joku/jotkut konnat ovat kaapanneet tilini, on tietenkin ikävä juttu. Oletan kuitenkin, että kyseessä on joku päivitysongelma, josta olen reklamoinut ylläpitoa saamatta kuitenkaan kyselyyni vielä mitään vastausta. Tosin lähetin postia tukeen vasta eilen, joten ehkäpä eivät vielä ole tarttuneet ongelmaan. Kuitenkin tämä sivusto avautui nyt ihan ongelmitta, joten katsotaan.

Olen myös harkinnut (jos tämä takkuileminen jatkuu) tehdä uudet kotisivut/blogin aivan uudelle alustalle, mutta kun ei viitsisi. Tämä alusta kun on helppo ja huoleton, vaikka todellakaan se ei sitä ollut aluksi. Kaikki vimpaimet tuntuivat käsittämättömiltä hallita ja osa on edelleenkin minulle täysin ”hebreaa”. Mutta olen kuitenkin selviytynyt.  Tosin en tiedä miten kauan, jos sivun takkuileminen jatkuu.

Ennen muuten oli sellainen oletus, että Suomi on heinäkuussa kiinni eli että ”kaikki” ovat lomalla, eivät vastaa puheluihin, sähköposteihin jne. Nykypäivänä tuskin on näin, paitsi Hämeenkyrössä kuulemma. Itse en ole ollut edes yrittämässä ketään kunnan viranhaltijoita kiinni, mutta eräs tuttavani kyllä: olen lomalla, en tiedä, koska olen sijainen, en tiedä asiasta mitään, ota yhteyttä henkilöön x, joka sitten vastaa samalla tavalla…

Tästä tulikin mieleeni eräs sosiologian alaan sisältyvä kirja, joka oli joskus tenttiaineistona eli Klaus Weckrothin teos X voi olla kuka tahansa. En muista enää tuosta kirjasta juuri mitään, mutta tentistä kyllä pääsin läpi. Nykyään muuten käytetään paljonkin ilmaisua kuka tahansa. Minusta siinä on jonkinlainen negatiivinen häivähdys, kuka oikeasti haluaa olla kuka tahansa?

No niin, ettei tämä pohdinta mene liian pitkälle ja liian syviin vesiin, on parempi lopettaa tämänkertainen kirjoittaminen tällä erää tähän. Seuraavalla kerralla lisää.

”Tuollainen sinäkin olit tuhat vuotta sitten.”  – Tove Jansson, Tuu-tikki

 

 

 

 

Tällä hetkellä maassamme vietetään monenlaisia suvipäiviä. Ensimmäisenä tulee mieleeni vanhoillislestadiolaisten suvipäivät, joka tapahtuma on jo väkimäärältään melkoinen samoin kuin äskettäin Karkussa vietetty evankelisluterilaisten vastaava tapahtuma. Ilmeisesti uskon ikivanha sanoma vetää ihmisiä puoleensa enemmän kuin ennen, joka on toisaalta ymmärrettävää näinä epävarmoina ja levottomina aikoina.

Lapsuuteni ja nuoruuteni kesinä ei juuri käyty em. seuroissa, eikä oikeastaan käyty juuri missään, paitsi joissakin naapureissa ja sukulaisissa pikaisesti ”ehtookylässä”. Siis ei ehditty, karja piti hoitaa, lehmät lypsää, pellot piti niittää ja pistellä heiniä seipäille, kuttuja ja lampaita piti vahtia, vasikoita juottaa, kitkeä kasvimaata, kastella ja harventaa…

En muista lapsuudestani ainuttakaan matkaa, ainakaan yön yli ei oltu koskaan missään. Jos jossain kauempana (esimerkiksi Tampereella) käytiin, asiana oli sukulaisen hautajaiset. Turhaan ei siis pidemmälle menty ja olihan se tietysti myös rahakysymys vaatimattomassa agraarikulttuurissa kun elettiin.

Loma sellaisena kuin se nykyään ymmärretään ei kuulunut edes sanavarastoon, ja jos joku entinen kyläläinen poikkesi ja kertoi olevansa lomalla, ihmettelin, että mitä se sellainen on. Vasta ollessani työelämässä kesäloma tuli ajankohtaiseksi, mutta silloinkaan ei ollut tapana lähteä mihinkään pidempään reissuun.

Vaikka olen myöhempinä aikoina (aikuisena) reissannutkin jonkin verran, ei se ole ollut minulle mitenkään suuri asia sinällään. Toki monilla matkoilla olen nähnyt ja kokenut monia merkityksellisiä asioita, joita on aina joskus kiva muistella. Valokuvista minua katselee hymyilevä nuori nainen esimerkiksi Gizan vuosituhantisilla pyramideilla, Intian auringon alla tai Berliinin monikulttuurisessa yössä. Minäkö se todella olen?

Kuitenkin kaikista parhaiten olen viihtynyt nykytermillä sanoitettuna ”omassa kuplassani” ja nykyään vaan enemmän ja enemmän viihdyn paitsi yksinäisyydessä myös ydinperheen parissa. Onko se viisautta vai vanhenemista, ehkä molempia yhdessä? Aika aikaansa kutakin.

”Olet nuori vain kerran. Sen jälkeen sinun on keksittävä toinen selitys.” – Billy Arthur