Luin juuri äskettäin eräästä mediasta työhäpeästä? Siis sellaistakin on ja joku siitä jopa kärsii, mitä lukemastani noin äkkiseltään ymmärsin. Työhäpeästä tuli myös mieleeni toinen nykytyöelämän termi, joka on kaiketi enemmän nuoremman polven käytössä eli paskaduuni. Todellakin tässä iässä noita molempia ihmettelee, ja varmasti moni muu sukupolveni edustaja.
Koska voin tässä blogissani kirjoittaa vain omasta puolestani, minä en ole koskaan tuntenut tekeväni paskaduunia, vaikka varsinkin vanhustyössä se sitä joskus oli, sananmukaisesti. Enkä ole kokenut myöskään minkäänlaista työhäpeää, pikemminkin päinvastoin. Minusta on ollut etuoikeus tehdä työtä vanhusväestömme parissa ja myös aikaisemmissa työpaikoissa en kokenut, että työni olisi ollut millään tavalla häpeällistä.
Mutta kyse onkin siinä, että kenen silmissä tuntee häpeää työstään? ”Mitä teet työksesi” on kaiketi ensimmäisiä kysymyksiä uuteen ihmiseen tutustuessa. Ja miten siihen vastaa, on olennainen asia monellakin tapaa ainakin nykymaailmassa, jossa arvostetaan enemmän ammatteja, joita minun nuoruudessani ei ollut olemassakaan. Kuitenkin perinteisten työläisammattien edustajat ovat edelleen täällä, he rakentavat, korjaavat, hitsaavat, hoitavat kuten ennenkin. Tosin en ole varma, onko enää korrektia puhua ylipäätään työläisammateista? Konkretisoituuko juuri siinä se työhäpeän olemus?
Häpeästä vielä, että olen toki kokenut tähän ikään monenlaista häpeää. Se tavallaan kuului nuoruuteen, piti osata hävetä milloin mitäkin tai ainakin varmuuden vuoksi. Säästän teidät, hyvät lukijani, yksityiskohdilta, mutta joskus häpeä teki myös kipeää monella tapaa, koska syrjäinen maalaismiljöö eli omaa aikaansa varovaisesti ja pohdiskellen. Herran pelko asui tiiviisti kylän henkisessä ilmapiirissä, enkä tiedä, oliko se aina se viisauden alku. Monien mielestä varmaan oli ja siksi oli häpeällistä, jos joku tai jotkut olivat erilaisia.
Mutta mitä menneistä, vaikka niitä joskus tulee ajatelleeksi käsityön lomassa. Ajat muuttuvat ja parempaan suuntaan ainakin, mitä tulee häpeän olemukseen ja kokemuksiin. Mokia sattuu kaikille ja toki ne hetken harmittaa, mutta en tiedä onko se enää häpeää?
”Minä vähät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat” – Minna Canth