Olen viimeaikoina viettänyt paljon aikaa synnyinseudullani Kiikoisissa (nyk. Sastamala) ja siitä syystä myös kirjoittaminen esimerkiksi tähän blogiini on ollut vähäistä. Kyllä, toki voisin kirjoittaa maantieteellisestä näkökulmasta katsoen mistä maailmankolkasta tahansa, mutta kun kirjoittamiseen (ja varsinkin somekirjoittamiseen) ei vaan halua – eikä viitsi – ryhtyä kaiken muun kivan kulttuurihistoriallisen tekemisen lisäksi.
Kirjoittaminen on toki osa minua, mutta somesta (esimerkiksi Facebook) haluaisin ihan todellakin irrottautua. Onneksi en ole juurikaan kirjautunut muille somen alustoille, mutta Twitterissä minulla taitaa vielä olla tili, jossa en juuri koskaan käy. Tämä hullu maailma on muuten ajautunut merkilliseen olotilaan monestakin syytä, mutta tarkoitan tässä juurikin näitä sosiaalisen median muotoja: mikä siinä onkaan, että ihminen ei ole muka olemassa ellei ole sometiliä tuolla ja täällä, ja kun niihin kaikkiin pitää muka joka päivä kirjoittaa jotain, jotta on olemassa? Olemassa kenelle? Ehkäpä lähinnä itselleen?
Pitääkö ihan todella todistaa joka päivä joillekin (itselle), että hei, olen täällä, huomaatko varmasti minut? Joskus leikittelen ajatuksella, että some vaan lakkaisi toimimasta, joku katkaisee maailmasta sähköt tai jostain muusta syystä olisimme äkkiä ilman tietoliikenneyhteyksiä? Siis kauhea ajatus, mutta tällaista voi oikeasti tapahtua. Ihmiskunta olisi jälleen lähestulkoon kivikaudella ja aika harvat nykyajan teknograafeista osaavat edes nuotiota sytyttää.
On parempi etten maalaa tuomiopäivän kuvia enempää, mutta varmasti jokainen ymmärtää, miten haavoittuvassa maailmassa me elämme. Mikään ei ole itsestään selvää ja ketään ei myöskään saisi pitää itseisarvona. Somemaailma luo meistä ihmisistä tiedostamattamme aivan vääränlaisia kuvia, se on valheellinen ja armoton maailma, jossa mikään ei ole enää pyhää saati yksityistä. En osaa tietenkään arvailla, mihin tämä kaikki lopulta johtaa, mutta suunta on arveluttava. Mutta voin toki olla väärässäkin. Ainakin toivon sitä.