Kuukausi: maaliskuu 2026

Viime aikoina on nähty hienoja revontulia yöllisellä taivaalla. Kautta aikojen näille tulille on annettu erilaisia merkityksiä ja muistan, miten joku kotikylän vanhoista ihmisistä uskoi kuulleensa jopa sihinää, kun tulet kunnolla loimusivat pohjan taivaalla.

Revontuliin on tietysti liitetty mukaan taikauskoa ja muinaisuskontojen kiehtovaa mystiikkaa. Esimerkiksi vanhan itägrönlantilaisen uskomuksen mukaan revontulet ovat kuolleiden lasten sieluja, jotka kisailevat taivaalla. Ja kaikenlaisia muitakin uskomuksia revontuliin liittyy, jotka ovat olleet eri kansoilla vähän erilaisia, mutta taivaan ”tulikettu” esiintyy aika monissa kulttuureissa vielä tänäpäivänäkin.

Niinpä, kevät on taas täällä. Kohta kutsuu pihatyöt, vaikka itse olen vähentänyt kuormaa tässä kohtaa vuosi vuodelta sitä mukaa, kun ikää ja vaivoja tulee. Mutta ”ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki” (Kaarlo Kramsu 1855-1895). Siis todellakin Kramsun teksti pitää paikkansa ainakin tässä kohtaa, mutta kyllä pieniin pihatöihin aion mennä, kun sen aika on.

Vaikka kevät onkin aikaisessa tänä vuonna, silti tuulet ovat kovin hyytäviä. Ja ylipäätään tuulet ovat lisääntyneet tällä seudulla jopa minunkin muistihistoriani aikana. Myrskyjä oli ennen harvoin, mutta nykyisin tuntuu, että tuulee navakasti aina. No, sähkö on ainakin halpaa, kun myllyt pyörii. Toisin on polttoaineen laita tällä hetkellä. Veikkaan muuten, että tilanne Hormuzin salmella kestää pitkään jännitteisenä. Toivottavasti olen väärässä.

 

 

 

Nykyisin törmää usein uusiin sanoihin ja termeihin, joiden merkitystä ei ihan heti ymmärrä, en ainakaan minä. Mutta onneksi on vanha kunnon google ja nykyisin myös yleisälykäs tekoälysovellus, jota käytän sangen varauksellisesti. Kuitenkin näillä älysovelluksilla on jo paikkansa ja tulee olemaan yhä enemmän. Toivoa sopii, että me ihmiset pystymme hallinnoimaan sitä niin, ettei käy kuin pahimmassa tieteiselokuvassa, jossa viimeiset rippeet maapallon ihmisistä kävivät epätoivoista sotaa koneita vastaan.

Mutta siis sietoikkuna? Kyse on psykologisesta käsitteestä, joka kuvaa optimaalista vireystilaa, jossa ihminen pystyy käsittelemään tunteita, ajattelemaan selkeästi ja toimimaan rakentavasti stressin alaisena. Kysyn vaan, että moniko meistä pysyy oikeasti sietoikkunassaan, jos elämä on esimerkiksi jatkuvaa stressiä tai vireystila madaltunut sairauden tai muun vastoinkäymisen vuoksi?

Kun nykyistä elämänmenoa seuraa (vaikka vaan ihan tavallisesta ikkunasta) tuntuu, että monet ihmiset käyvät jatkuvasti jopa ylikierroksilla. Näyttää siltä, että toiset meistä ei osaa (tai ei halua) päästää irti esimerkiksi työelämässä omaksutuista tavoista, kiireestä ja stressistä, vaikka siihen olisi kaikki mahdollisuudet eläkeiän täyttyessä. Toki ymmärrän, että irtipäästäminen saattaa olla toisille erittäin vaikeaa, halutaan toimia edelleen erilaisissa järjestöissä, halutaan olla vapaaehtoistöissä, halutaan olla näkyvä, virkeä ja aikaansaava ihminen monellakin tavalla, joka on todellakin hieno asia kenelle se sopii. Valitettavasti minä en kuulu siihen joukkoon, mutta onneksi valinta on omani.

Muuttolinnut palaavat taas. Mantsuriankurkia (kuvassa) ei Suomessa näy, mutta meidän tavallisia kurkia kylläkin. Ja usein ne tulevat jopa tervehtimään tuttuja  ihmisiä tuossa lähipellon laidalla, koska palaavat usein samoille tutuille synnyinpaikoilleen.  Jäälle ei nyt pitäisi enää mennä: ”Kun sä kuulet kurjen äänen, älä mene järven jäälle”.

 

 

 

Nyt jälleen linjoilla kirjoittamassa hajamietteitä pienen loman jälkeen. Niin, mistä aloittaisin. Ensinnäkin en halua näissä kirjoituksissani mitenkään mainostaa mitään enkä varsinkaan, missä matkakohteessa ”kannattaa” käydä ja mitä vältellä. Jokainen tehköön omat valintansa mielenkiintonsa suhteen.

Mutta siis sen mainitsen, että olimme viikon monen muun suomalaisen tavoin perhelomalla Punaisenmeren rannalla. Tyttäreni perhe jäi vielä toiseksi viikoksi ja palaavat huomenna. Ei, emme olleet kovin lähellä kriisialueita, mutta toki sota lähialueilla tuntuu epämiellyttävältä ja olimme toki hyvin tietoisia BBC.n kanavien kautta tapahtumista. Nämä lomarannat olivat siis rauhallisia toistaiseksi, mutta sodat yleensä laajenevat asioiden mutkistuessa, joten todella oli hyvä aika päästä lomalta kotiin.

Yleensä se on minulla niin, että kun yhden viikon lomailee, toisen sairastaa ja varsinkin paluulennolla olisi ollut hyvä käyttää maskia. Nimittäin flunssa iski koko voimallaan, vaikka rokotukset tietty niistivät pahimman kärjen taudilta, mutta silti. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta matkailu avartaa siinäkin mielessä, että myös keuhkorakkulat avautuvat ja astmaatikon henki kulkee taas vapaammin.

Punaisenmeren alue ei ole paljonkaan muuttunut noin 15 vuodessa, kun olemme siellä viimeksi käyneet. Hotellin henkilökuntaa oli vähemmän, entisajan aamiaisen kahvinkaatajia oli vähemmän, monet toiminnot automaatin varassa. Mutta siisteydestä huolehdittiin entiseen tapaan, huoneet pidettiin aina siisteinä ja raikkaina. Suomalaisista turisteistä pidettiin  ja lapset olivat aina ”prinsessoja tai prinssejä” ja saivat erikoiskohtelua. Toki huomioitiin myös iäkkäämmät asiakkaat monella tavalla. Onneksi välimatkat eivät olleet kovin pitkiä, ja jaksoin kävellä ainakin kohtalaisesti.

No niin. Kevät oli saapunut Suomeen sillä välin, kun olimme poissa. Pakkaset alkoivatkin jo puuduttaa, onneksi nyt aurinko paistaa ja lämmittää täälläkin ja linnut laulaa. Juuri tällä hetkellä minulle riittää juuri tämä hetki tässä ja nyt.