Eräänä sumuisena päivänä selasin Areenan tarjontaa ja huomasin siellä mielenkiintoisen dokumentin eli säveltäjä Kaija Saariahon (1952-2023) elämästä ja musiikista kertova dokkari Universumin kaiut. En varsinaisesti ole nykymusiikin ystävä, mutta tämä kyllä hieman muutti käsitystäni ja ymmärrystä säveltämiseen ja erityisesti säveltämiseen naisena tässä ajassa.
Kaija Saariahon elämäntyö oli pääasiassa vastatuuleen puskemista, vaikka hän saavuttikin monia kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia. Nuorena naisena säveltäjän opinnot 1970-1980-lukujen Suomessa tuskin oli sitä, mitä hän alunperin ajatteli, mutta vasta Pariisissa hän löysi oman polkunsa, myös miehen rinnalleen sekä kaksi yhteistä lasta.
Tässä dokumentissa – joka siis todella kannattaa katsoa, vaikkei nykymusiikki kovasti kiinnostaisikaan – on silmiinpistävää Kaija Saariahon lempeys, pitkämielisyys ja rakentava yhteistyö orkesterien, kuorojen ja myös laulajaoppilaiden kesken. Vaikka sairaudet jo heikensivät olemusta merkittävästi, hän silti jaksoi kuunnella ja ohjata oppilaitaan. Myös omat aikuiset lapset työskentelevät nykyään musiikin parissa ja heidän yhteistyönsä Kaija-äidin kanssa on kaunista kokea. Kaija Saariahon elämäntyö on siis hyvissä käsissä ja musiikkinsa mystisyys vaan korostuu uuden sukupolven voimin.
Koskettavaa oli myös Saariahon pojan Aleksi Barriere (ohjaaja-dramaturgi) kertomana, miten Kaija-äiti rakasti Andrei Tarkovskin legendaarista scifielokuvaa Solaris v.1972, joka perustuu Stanislaw Lemin romaaniin ja kertoo psykologista, joka lähetetään kaukaista planeettaa kiertävälle avaruusasemalle, jolla ihmisen ajatukset ja muistot tuntuvat ruumiillistuvan. Itsekin muistan tämän elokuvan ja sen kiireettömyyden ja omanlaisensa kerronnan katsoa maailmaa ikäänkuin toisena, avaruudesta käsin. Myös muistojen käsitteleminen sai uuden ulottuvuuden. Solaris pitää jokaisen nähdä ja kokea, sitä ei voi selittää.
No niin, jälleen näin kauniina keväisenä päivänä ajattelen liian suuria ajatuksia, mutta ei mahda mitään. Viime öinä muuten onkin kannattanut tiirailla taivaalle ja katsella universumin ohella revontulien leikkiä ja myös tähtiä, jotka vilkuttavat aina kauniisti monissa väreissä. Mielikuvituksessani joskus ajattelen, että juuri tuolla tähtien takana ovat kaikki edesmenneet omaiseni. Mutta se on vain mielikuva, lohdullinen toki.
”Emme tarvitse uusia maailmoja, tarvitsemme peilejä”. (Andrei Tarkovski)
Universumin kaiut- Kaija Saariahon musiikki
