Kuukausi: toukokuu 2025

Tänään monet lapset ja nuoret valmistuvat opinahjoistaan ja itsellenikin päivä tuo mieleen monia  muistoja koulun kevätjuhlista, vaikkakin mitään erityistä ei ole jäänyt mieleen.  Olin koulukiusattu lapsi ja ehkä siksi nuo ajat pienessä maaseudun kyläkoulussa ovat mielessäni edelleen kovin sumuisia. En saanut kuitenkaan kiusaamisesta kovin isoja traumoja, mutta en kuitenkaan unohda sitä aikaa koskaan.

Tietenkin aikuisena yliopiston valmistumisjuhla Turussa on jäänyt mieleen täysin erilaisena kokemuksena, joka tosin oli talviaikaan, mutta silti: juhlan arvokkuus oli aivan omaa luokkaansa ja minulle erityisen tärkeä siksi, koska tein opintojen eteen valtavasti töitä eli oli todellakin minulle iso saavutus, vuosien ja vuosien pitkäjänteisen ja vaiheikkaan työn lopputulos.

Omien lasten kevätjuhlat tietty oli aina tapahtuma, johon oli merkityksellistä osallistua ja aistia tunnelmia suvivirrestä todistuksiin ja kukituksiin sekä tietysti riemukkaaseen lomatunnelmaan, joka oli kai se suurin juttu talven puurtamisen jälkeen. Todellakin, lasten riemua on aina kiva seurata, sen on aitoa ja todellista ja tapahtuu hetkessä. Ja tänään seuraan lastenlasteni päiväkodin, eskarin ja koulun päättäjäisiä, jotka nekin ovat tietenkin suuria  tapahtumia.

Mutta tummia sävyjäkin liittyy tämänkertaiseen kirjoitukseeni siksi, että saksalainen henkivartijani Tito (12 v.) siirtynee lähiaikoina koirien sateenkaarisillalle. Menneellä viikolla itkin lähtöään jo kertaalleen, mutta se palasikin eläinlääkäristä elossa, mutta vahvasti lääkittynä. Oikea etujalka ”ranteen” kohdalta kipeä ja turvonnut, ehkä luusyöpä, ehkä kulumaa, ehkä… Jos kipu ei hellitä lääkityksestä huolimatta, eutanasia on ainoa vaihtoehto.

Titolla (saksanseisoja) on metsästyskoiraksi varsin korkea ikä ja on elänyt  pitempään kuin meillä yksikään seisoja tätä ennen. En antaisi Titoa vieläkään pois, mutta ikävää on katsoa sen kivuliasta ontumista, siksi on parempi päästää irti. Mutta vielä ihan ei ole aika, vielä se tulee iloisesti häntää heiluttaen vastaan ja katselee ruskeilla silmillään arkisia touhujani. Ja todellakin hoitaa edelleen henkivartijan tehtävää vaivoistaan huolimatta.

Kirjoitin alussa, etten saanut suuria traumoja koulukiusaamisesta. Se ei taida olla ihan totta, mutta en halua kertoa siitä enempää juuri nyt.  Se ei ole sen arvoista.

”Anna anteeksi vihamiehillesi, mutta pane nimet muistiin” (John F. Kennedy)

 

 

 

Mitä tyhjyys tarkoittaa? En osaa vastata tuohon, koska se voi tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita. Minulle esimerkiksi tänään kalenterin sivuja selatessani tyhjyys näyttäytyy pelkästään positiivisena asiana: ei ainuttakaan merkintää, mihinkään ei ole pakko lähteä, kukaan ei odota minua missään.

Näin ei tietenkään ole aina ollut, perheellisen ruuhkavuodet,  työelämä, yhteiskunnallinen aktivismi, harrastustoiminta ja omaishoitajuus ovat edelleen kirkkaana muistoissani, mutta ei mitenkään ahdistavasti. Kai se on niin, että ihminen tekee elämällään sen, mitä hänen pitää tehdäkin. En tiedä, onko se joku ”ennaltamääräämisoppi” vai mitä lie, mutta tässä kohtaa tulee mieleeni Max Weberin klassikkoteos vuodelta 1905 eli Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Teos on edelleen taloussosiologian ja yleisen sosiologian perusteos, eikä aika – edes tämä digiaika – ole sen ydinsanomaa mitenkään haalistanut:

”Teoksessa Weber tarkastelee kapitalismin henkistä (eettistä) pohjaa. Hän katsoo, että kapitalismin syntyyn on vaikuttanut kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voi itse vaikuttaa. Kalvinistit tarvitsivat varmuuden pelastumisestaan, joten he ajattelivat, että maallinen menestys on osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Weberin mukaan se osaltaan synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloaan uskonnosta irronneena. Weber ei toisaalta tarkoita, että kalvinismi olisi ollut välttämätön kapitalismin syntymisen pohja, vaan sanoo, että kapitalismi olisi ilman kalvinismia syntynyt jossain muussa muodossa”.

Tyhjyydestä tulee mieleen myös ns. valkoisen paperin sydrooma eli kun pitäisi kirjoittaa jotain, mitään ei tule  mieleen, ei kertakaikkiaan mitään. Ehkäpä tämä on yleisempää meillä dyslektikoilla (lukihäiriö), mutta varmasti jokaisella joskus tulee eteen tällainen tilanne. Minun lukihäiriöni on lievä, mutta on aikoinaan tuottanut jonkin verran ongelmia varsinkin, kun sitä ei menneinä aikoina edes tunnistettu. Silloin dyslektiani aiheutti sanoittamatonta tyhjyyttä ja toiseuden tunteita, vaikkakin tämän kaikenolen ymmärtänyt vasta paljon myöhemmin.

Tänä päivänä en juuri mieti puutteitani ainakaan kirjoittamisen suhteen. Se tulee mikä tulee ja korjailen, jos virheitä huomaan. Aina ei voi huomata, ja siksi on vaan parempi hyväksyä keskeneräisyytensä ja siirtyä eteenpäin. Mitäpä muutakaan.

Maailmassa ei ole koskaan järjestystä,
eilen oli liian kuuma ja nyt on liian märkää.
– Hemuli, Tove Jansson

 

Olen syntynyt veden äärellä eli pienen joen rannalla ja usein (muualla asuessa) kaipaan juuri joen tuoksua, verkkaista virtausta ja eläimiä, joihin lasken mm. majavat, saukot ja linnuston, joita varsinkin keväällä on liikkeellä runsaasti. Vesilintujen elämää on mukava seurata ja pidän erityisesti telkistä, jotka laskeutuvat veteen kuin pienet lentokoneet ja pesivät niille vartavasten rakennetuissa pöntöissä joen rannalla, jossa niitä ei mikään näytä häiritsevän.

Telkkä eli sotka mainittiin jo Kalevalassa: ”Maailma syntyi sotkan munasta” eli sotka teki pesänsä Ilmattaren polvelle ja laski kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan. Munat särkyivät mereen ja niistä syntyi maa, taivas, pilvet, kuu, tähdet ja aurinko.  Minusta tämä syntytarina on hieno, jopa lohdullinen ja monella tapaa sopiva meille pohjoisen ihmisille, joille nuo mystiset kertomukset ovat osa minuuttamme ja hallaista olemustamme.

Kalevalan tarinat ja yleensäkin pohjoisten kansojen tarusto ei ole syntynyt tyhjästä. Niissä voi aistia menneisyyden, mutta myös nykyisyyden, ehkäpä tulevaakin, jos antaa mielikuvitukselleen vapaat horisontit ”nähdä” enemmän ja laajemmin kuin vain tämä päivä.

Toiset meistä muuten näkevät enemmän kuin muut. Muistan miten nuorena ihmisenä näin syksyn pimeällä  taivaalla merkillisiä valoja, kuin suuria erivärisiä palloja limittäin ja lomittain eikä mitään ääniä kuitenkaan kuulunut. Pyysin vanhempiani katsomaan niitä myös, mutta eivät tulleet, kun sattui joku naapurin mies olemaan käymässä juuri silloin. Myöhemmin isäni sanoi, että ”olivat varmaan venäläisiä säähavaintopalloja”, mutta äitini sanoi, että ”ei niitä kaikille näytetä”. En tiedä mitä hän oikeastaan tarkoitti, mutta en sen jälkeen ole vastaavia valopalloja taivaalla nähnyt.

Elämässä tapahtuu paljonkin järjellä selittämättömiä asioita. Minusta kaikkea ei tarvitse yrittää selittää, joku osa meistä voi aina jäädä hämärän rajamaille, selittämättömään, koska juuri siinä piilee se suuri elämän tarkoitus ja perimmäinen kysymys: olemme ihmisiä, mutta mitä muuta me olemme?

”Tilaisuus koputtaa vain kerran”. (kiinalainen sananlasku).

 

 

 

Tai sään puolesta ei juuri nyt tunnu kovin ihanalta, vaikka jossain kukkivat jo kirsikkapuut ja varhaisimmat kevätkukat. Vihreyttäkin jo näkyy maisemassa jonkin verran ja valon määrä vaan lisääntyy lisääntymistään. Mitä siitä, vaikka paikoitellen taivaalta tulee vettä ja lunta vuorotellen, kevät on kuitenkin täällä. Kevät.

Tämä blogini oli muuten hetken aikaa poissa käytöstä ja syy ei ollut minussa, ihme kyllä. Joku/jotkut konnat kaiketi kaappasivat tilini, mutta kun havaitsivat sen varsin ”köykäiseksi”, palauttivat. Niin siinä täytyi käydä, koska olen ymmärtänyt, että nuo kaappaajat kalastavat näistä mm. tärkeitä salasanoja, pankkitilin tunnuksia, tilinumeroita ja näiltä sivuiltani niitä ei todellakaan löydy.

Toki tämä läppärini on jo vanha ja todennäköisesti suojaukset yms. vanhentuneet, eli on varmasti siksi hyvää riistaa nettihyökkäyksille. Mutta en ole ollut siitä edes huolestunut, koska käytän tätä rakkinetta ainoastaan tämän blogin kirjoittamiseen. Mutta ehkäpä vien tämän varmuuden vuoksi Antille (kaikki hämeenkyröläiset tietävät kenestä Antista on kyse) tarkistettavaksi, ellen sitten heitä tällä  ”vesilintua” ja hanki uutta konetta. Katsotaan.

Se on muuten varsin outo tunne, kun huomaa sometilin kaapatuksi. Tulee miettineeksi kaikkea mahdollista ja mahdotontakin, että onko todella kaikki elämän tärkeät jutut turvassa ja jos ei ole, mitä sitten tapahtuu? On parempi olla ajattelematta, mutta on myös oltava todella tarkkana kaikessa, mitä somen ihmeellisessä maailmassa tekee. Oleellisinta on myös, ettei tee kiireellä mitään klikkauksia puoleen eikä toiseen, koska juuri kiireen tuntua konnat käyttävät hyväkseen.

Puhelinmyyntiin pätee sama keino. Usein he kysyvätkin aluksi, että ”onko hetki aikaa” ja minä aina vastaan, että vaikka koko päivä, mutta en osta enkä myy, joten tämä tästä. Onneksi eivät enää juurikaan soita.

Tähän loppuun taas kalenterini mietelause, jolla voisin puhutella vaikka noita somen konnia: ”Diplomaatti on henkilö, joka toivottaa sinut helvettiin niin tyylikkäästi, että itse asiassa jäät odottamaan matkaa”. (Cassie Stunnet)