Mitä tyhjyys tarkoittaa? En osaa vastata tuohon, koska se voi tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita. Minulle esimerkiksi tänään kalenterin sivuja selatessani tyhjyys näyttäytyy pelkästään positiivisena asiana: ei ainuttakaan merkintää, mihinkään ei ole pakko lähteä, kukaan ei odota minua missään.
Näin ei tietenkään ole aina ollut, perheellisen ruuhkavuodet, työelämä, yhteiskunnallinen aktivismi, harrastustoiminta ja omaishoitajuus ovat edelleen kirkkaana muistoissani, mutta ei mitenkään ahdistavasti. Kai se on niin, että ihminen tekee elämällään sen, mitä hänen pitää tehdäkin. En tiedä, onko se joku ”ennaltamääräämisoppi” vai mitä lie, mutta tässä kohtaa tulee mieleeni Max Weberin klassikkoteos vuodelta 1905 eli Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Teos on edelleen taloussosiologian ja yleisen sosiologian perusteos, eikä aika – edes tämä digiaika – ole sen ydinsanomaa mitenkään haalistanut:
”Teoksessa Weber tarkastelee kapitalismin henkistä (eettistä) pohjaa. Hän katsoo, että kapitalismin syntyyn on vaikuttanut kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voi itse vaikuttaa. Kalvinistit tarvitsivat varmuuden pelastumisestaan, joten he ajattelivat, että maallinen menestys on osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Weberin mukaan se osaltaan synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloaan uskonnosta irronneena. Weber ei toisaalta tarkoita, että kalvinismi olisi ollut välttämätön kapitalismin syntymisen pohja, vaan sanoo, että kapitalismi olisi ilman kalvinismia syntynyt jossain muussa muodossa”.
Tyhjyydestä tulee mieleen myös ns. valkoisen paperin sydrooma eli kun pitäisi kirjoittaa jotain, mitään ei tule mieleen, ei kertakaikkiaan mitään. Ehkäpä tämä on yleisempää meillä dyslektikoilla (lukihäiriö), mutta varmasti jokaisella joskus tulee eteen tällainen tilanne. Minun lukihäiriöni on lievä, mutta on aikoinaan tuottanut jonkin verran ongelmia varsinkin, kun sitä ei menneinä aikoina edes tunnistettu. Silloin dyslektiani aiheutti sanoittamatonta tyhjyyttä ja toiseuden tunteita, vaikkakin tämän kaikenolen ymmärtänyt vasta paljon myöhemmin.
Tänä päivänä en juuri mieti puutteitani ainakaan kirjoittamisen suhteen. Se tulee mikä tulee ja korjailen, jos virheitä huomaan. Aina ei voi huomata, ja siksi on vaan parempi hyväksyä keskeneräisyytensä ja siirtyä eteenpäin. Mitäpä muutakaan.
Maailmassa ei ole koskaan järjestystä,
eilen oli liian kuuma ja nyt on liian märkää.
– Hemuli, Tove Jansson