Tänään paistaa aurinko pitkästä aikaa. Valo säteilee kuulaana syksyn keltaisissa lehdissä, ja punahehkuisissa pihan vanhoissa pihlajissa. Marjoja niissä ei enää ole rastaiden jäljiltä, mutta niitä (marjoja) kuitenkin oli jonkun verran alkusyksystä. Eli talvesta taitaa tulla vähäluminen, ennustan minä, vaikken mikään ennustajaeukko olekaan (paitsi joskus).
Minulla on juuri tänään ilo ilmoittaa kaikille lukijoilleni, että tätä minun blogiani Iltapäivän auringossa julkaistaan jatkossa myös Eläkeläiset Ry.n verkkosivulla. Kiitos siis Eläkeläiset-lehden toimitukselle tästä hienosta mahdollisuudesta.
En halua tässä esitellä itseäni kovin laajasti, minut ja blogini kyllä löytää googlettamalla, jos niin haluaa. Mutta esittelen kuitenkin uusille lukijoille sen verran, että olen tavallinen ikääntyvä (eläkeläinen) naisihminen Hämeenkyröstä ja kirjoittanut jo vuosia kaikenlaista, mutta viimeksi pääasiassa vain blogia. Kirjoitan tavallisia asioita inhimillisellä otteella, en yritä olla enempää enkä vähempää kuin oma itseni, ja se on ainakin tähän asti riittänyt.
Niin, olen asunut Hämeenkyrössä tätä kirjoittaessani vähän yli 37 vuotta, mutta en tiedä asunko/asummeko enää kovin pitkään, jos veroprosenttia aiotaan nostaa yli 10. Vielä siitä ei saatu päätöstä aikaan, mutta vahva epäilyni on, että tuo 10.4 hyväksytään marraskuun valtuustossa. Ainakin siis kaksi eläkeläistä ”nostaa kytkintä” välittömästi, jos näin käy. Onneksi meillä on paikka (vanha lapsuudenkotini Sastamalassa) mihin mennä, ja jossa muutenkin vietämme runsaasti aikaa.
No niin. Lopuksi toivotan vielä kerran tervetulleeksi kaikki uudet lukijani, toivottavasti viihdytte kirjoitusteni parissa, missä päin Suomea sitten asuttekaan.
”Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen”. (Arvo Ylppö)