Kuukausi: joulukuu 2025

Taas kerran havahduin siihen ajatukseen, että miten nopeasti aika rientää. Juuri äskenhän se oli, kun kun sytytimme pihaan nuotion ja paistoimme makkaraa rakettien sädehtiessä taivaalla. Enkä muista mitä toivoin, en kai mitään tavallisuudesta poikkeavaa, realisti kun olen. Enkä myöskään tänään toivo tulevalle uudelle vuodelle mitään itselleni, mutta maailmanrauhaa toivoisin ja uskon, että moni muu toivoo samoin.

Myrskyn ja parin vaivaisen sähköttömän vuorokauden jälkeen miettii, että pienistä ei todellakaan kannata valittaa, koska Ukrainassa sinnitellään ilman sähköä jo monta vuotta peräkkäin. Ja – kuten tiedämme – sähköttömyys ei ole ainoa ongelma siellä. Talvi kiristää otettaan ja taistelut rintamalla vaan jatkuu ja jatkuu. Siksi toivokaamme tänä uutena vuotena yhdessä rauhaa Ukrainaan. Mikään ei ole sen tärkeämpää juuri nyt.

Kiitän kaikkia lukijoitani menneestä vuodesta! Toivotan kaikille onnellista uutta vuotta 2026!

”Jos pidät minusta lupaat poimia minulle kaikki tuikkivat tähdet tummalta taivaan kannelta. Jos pidät minusta oikein paljon lupaat noutaa minulle hopeisen kuun taivaalta. Mutta jos rakastat minua et tee turhia lupauksia.” (Tove Jansson)

Toivotan kaikille lukijoilleni rauhaisaa ja rentouttavaa joulun aikaa!

”Joulu on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden tuoksua, ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää rakkautta, ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat enkelin siivet. Me katselemme valaistuja ikkunoita ja laskemme kynttilöiden liekkejä ja avaamme hitaasti kirjoja, jotka joskus luetaan ja unohdetaan. Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi, joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa pienissä käsissään ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys lämmittää häntä pimeässä.” – Mika Waltari –

Kuuntelin jälleen kerran radiosta mielenkiintoista juttua. Kyseessä on Yle 1.n Kulttuuriykkönen, jossa tällä kerralla käsiteltiin taiteen merkityksestä ikäihmisille, pitkä-aikaissairaille, syrjäytymisvaarassa oleville. Siis ihmisille, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta viettämään aikaa sairaaloissa tai hoivakodeissa.

Kuten tiedämme, taiteella on tutkitusti lukuisia terveysvaikutuksia. Vaikka fyysisessä hoivassa suuri merkitys onkin hoitavilla käsipareilla ja että käsiä on riittävästi, ei pidä unohtaa ihmisen (asiakkaan/potilaan) henkisiä tarpeita, joihin lukeutuu mm. taiteen kokonaismerkitys ja henkilökohtainen kokemus juuri silloin, kun fyysiset voimavarat saattavat olla heikoimmillaan.

Myös yhdessä katsomisella on suuri merkitys. Minulla on tästä ihan henkilökohtaisia kokemuksia työurani ajalta. Oli tärkeää pysähtyä taiteen äärelle ja kertoa siitä jotain: kuka on taiteilija, milloin elänyt ja milloin maalannut juuri tämän tai tuon teoksen.  Tuolloin päiväkeskukseen saatiin kunnan varastoista hienoja teoksia, jotka olivat olleet varastoituina ties miten kauan. Minulla oli tuohon aikaan aina lunttilappu taskussa, jotta osasin kertoa teoksista kysyjille. Ja usein kysyttiin.

Kuten ikonit ortodoksisessa maailmassa, myös maallinen taide toimii samalla tavalla eli kun ihminen katsoo taideteosta, teos ikäänkuin katsoo takaisin: ihmistä, ohikulkijaa, arkihetkeensä unohtunutta kiireistä vilkaisijaa. Juuri tämä kohtaaminen ja pysähtyminen taiteen äärelle on erityisen tärkeää ihmisille, jotka viettävät aikaa erilaisissa hoiva- ja sairaalaympäristöissä. Vertaan useinkin taidekokemusta ikonin äärelle pysähtymiseen. Vaikka en ortodoksi olekaan, koen ikonin äärellä jotain suurta, selittämätöntä, pyhää, jota en osaa sanoittaa ihmisen kielellä.

Joulun odotus tuo mieleen kaikenlaisia ajatuksia. Ei, en ole kiireinen myöskään joulun aluspäivinä, enkä ole kiireinen juuri koskaan, kuten monet olettavat eläkeläisen olevan. Miksi kiirehtisin, koska olen mielestäni jo perillä.

”Joulu ei ole päivämäärä, se on mielentila” – Mary Ellen Chase

 

 

Tänään tärkein työni lienee ollut hiirien, oravien ja varislintujen hätistäminen lintulaudalta. Toki hiiret pelkäävät myös valkoista lainakoiraamme Maxia, joka oikeasti itse pelkää vähän kaikkea mikä liikkuu ja pitää ääntä. Mutta onneksi hiiret eivät sitä tiedä.

Täällä lounaisessa Suomessa (lapsuusmaisemissa mökkeillen) on maa vielä lumesta vapaana ja saa kyllä minun puolestani näin ollakin. Toki ikävää, jos kura lentää kylätiellä, mutta onneksi se on nyt erittäin hyvässä kunnossa. Toki pieni huurre voisi olla maata valaisemassa, mutta ei juuri sen enempää.

Tänään muuten pisti silmiini joku somekurssi, jossa opastetaan esimerkiksi yhdistysten ja ymmärtääkseni työpaikkojen henkilökuntaa kirjoittamaan ja päivittämään somejulkaisuja. Tästä tuli mieleeni, että näin ei ole todellakaan ollut aina. Kun suunnilleen vuosikymmen sitten aloin kirjoittamaan silloisen työpaikkani kulttuurisiin tapahtumiin liittyvää blogia – joka oli tavallaan työelämäkurssin sivutuote/opinnäyte – sain kovastikin vastatuulta lähinnä työtoverien suunnalta. Ristiriitaista olikin se, että ylin johto kuitenkin aina kannusti minua kirjoittamaan.

Olin tuolloin ns. väliportaan hampaissa kirjoittamiseni ja siitä johtuvien lieveilmiöiden vuoksi,  mutta minäpä kirjoitin silti. Joka viikko jotain, enkä varmasti rikkonut kenenkään yksityisyydensuojaa tai mitään muutakaan, koska olin/ olen edelleen siitä erittäin tarkkana. Sitten joku päällikkö keksi, että lopetetaan kaikkien vanhusyksiköiden kotisivut, niin päästään minunkin kirjoittamisesta eroon.  Näin myös tehtiin. Päätös muistuttaa nykyisen Pirhan johtamiskulttuuria, mutta on tätä ollut myös kunnallisen hallinnon alla: onhan nykyisen Pirhan palkkalistoilla samoja ihmisiä kuin kuntien entisissä perusturvan viroissa. Että näin.

Tästä tuleekin mieleeni kuuluisa lause: ”poikani, jospa tietäisit miten vähällä järjellä tätä maata johdetaan”. Näin sanoi entinen Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstierna (1583-1654), kun poikansa oli epävarma johtamistaidoistaan.

No niin. Huolimatta em. aiemmista pienistä vaikeuksista, kirjoitan edelleen.  Ja mikä parasta, minä voin kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä ja todellakin niin aion tehdä vastakin. Ehkäpä toimin kuin paikallinen Matti Pitko, joka kirjoittaa ihmisistä heidän omilla nimillään, mutta suluissa mainitsee, että nimi muutettu.