Nyt jälleen linjoilla kirjoittamassa hajamietteitä pienen loman jälkeen. Niin, mistä aloittaisin. Ensinnäkin en halua näissä kirjoituksissani mitenkään mainostaa mitään enkä varsinkaan, missä matkakohteessa ”kannattaa” käydä ja mitä vältellä. Jokainen tehköön omat valintansa mielenkiintonsa suhteen.
Mutta siis sen mainitsen, että olimme viikon monen muun suomalaisen tavoin perhelomalla Punaisenmeren rannalla. Tyttäreni perhe jäi vielä toiseksi viikoksi ja palaavat huomenna. Ei, emme olleet kovin lähellä kriisialueita, mutta toki sota lähialueilla tuntuu epämiellyttävältä ja olimme toki hyvin tietoisia BBC.n kanavien kautta tapahtumista. Nämä lomarannat olivat siis rauhallisia toistaiseksi, mutta sodat yleensä laajenevat asioiden mutkistuessa, joten todella oli hyvä aika päästä lomalta kotiin.
Yleensä se on minulla niin, että kun yhden viikon lomailee, toisen sairastaa ja varsinkin paluulennolla olisi ollut hyvä käyttää maskia. Nimittäin flunssa iski koko voimallaan, vaikka rokotukset tietty niistivät pahimman kärjen taudilta, mutta silti. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta matkailu avartaa siinäkin mielessä, että myös keuhkorakkulat avautuvat ja astmaatikon henki kulkee taas vapaammin.
Punaisenmeren alue ei ole paljonkaan muuttunut noin 15 vuodessa, kun olemme siellä viimeksi käyneet. Hotellin henkilökuntaa oli vähemmän, entisajan aamiaisen kahvinkaatajia oli vähemmän, monet toiminnot automaatin varassa. Mutta siisteydestä huolehdittiin entiseen tapaan, huoneet pidettiin aina siisteinä ja raikkaina. Suomalaisista turisteistä pidettiin ja lapset olivat aina ”prinsessoja tai prinssejä” ja saivat erikoiskohtelua. Toki huomioitiin myös iäkkäämmät asiakkaat monella tavalla. Onneksi välimatkat eivät olleet kovin pitkiä, ja jaksoin kävellä ainakin kohtalaisesti.
No niin. Kevät oli saapunut Suomeen sillä välin, kun olimme poissa. Pakkaset alkoivatkin jo puuduttaa, onneksi nyt aurinko paistaa ja lämmittää täälläkin ja linnut laulaa. Juuri tällä hetkellä minulle riittää juuri tämä hetki tässä ja nyt.