En ole varsinaisesti kesän lapsi, mutta kevään ihmeen löydän itsestäni joka vuosi uudelleen. Tuo ihme löytyy siemenpussien rapinasta, mullan tuoksusta, vuohenputkien sadattelusta ja tuoksusta, jonka vain uusi vihreys tuo tullessaan. Valitettavasti (astmaatikkona) on nuuhkittava varovaisesti ja vältettävä erilaisia pölyjä, joista kuusen siitepöly kaikista pahin, mutta onneksi kuusi ei taida kukkia tänä vuonna. Tai sitten olen väärässä, mutta sen kyllä kohta varmaan huomaan.
Lapsenlapset ovat kaikki todellisia kesän lapsia. He haluavat lenkkarit jalkaan ja lippikset päähän ja veivaamaan polkupyörillä minkä kintuista pääsee, jäätelöä kuluu, mutta onneksi hoksattiin jäätelöauton aikataulut. Kohta on pystytettävä uima-allas, joka on paras vaihtoehto kaikille, varsinkin vanhemmille, jottei tarvitse joka hetki vahtia lapsia hukkumasta äkkisyvään ja vaaralliseen jokeen.
Lasten altaan veden voi käyttää sitten myöhemmin kätevästi kasteluun. Tulppa vaan irti ja sielä vesi valuu itsestään kukille, pensaille ja muille istutuksille. Niin, kastelusta puheenollen, nyt todellakin maa harvinaisen kuivaa, että siirrän suosiolla joidenkin istutusteni ajankohtaa myöhemmäksi. Mutta kyllä kai kohta sataa ja yleensä vettä tulee sitten liiankin kanssa ja todennäköisesti ukkosen kera. Ilmasto on muuttunut siinä suhteessa ja huonompaan suuntaan.
Kyllä kai jotkut tykkäävät jatkuvista helteistä, mutta rajansa kaikella. Tietysti on ihanaa kun aurinko paistaa, aamut ja illat parhaita ja valo jotain ihmeellistä. Pohjolan valkeista öistä on paljon kirjoitettu eikä suotta: juuri tämä pohjoisen kalpea suviyö on vertaansa vailla, siinä on jotain mystistä, mutta samaan aikaan syvistä vesistämme kumpuavaa eksotiikkaa, voimaa ja levollisuutta. Näin on ollut ja näin on aina oleva.
Ei muuta lisättävää tällä erää.