Käsityötä väkertäessä on kiva samalla kuunnella erilaisia medioita. Radion Yle 1 on minulla aina auki, koska olen huomannut sen sopivan minulle parhaiten: musiikkia, ajankohtaisia keskusteluja ja uutisia sopivassa suhteessa. Areenasta kuuntelen mm. podcasteja silloin tällöin ja toki seuraan joitakin tv-sarjoja. Tv.n puolelta kun jotain yrittää katsoa, harmittaa ne alituiset ja pitkät mainokset, jotka ovat todella turhauttavaa. Mutta kaiketi nuo mainokset ovat osa markkinataloutta ja ns. länsimaista hapatusta, jota meille pakkosyötetään aina, kun siihen suinkin on mahdollisuus.
Historia kiinnostaa minua aina ja suoratoistokanavilta löytyykin nykyään vaikka mitä eli tarjontaa on laidasta laitaan ja moneen makuun. Ilmeisesti tässä kohtaa elämänpolkua ihminen haluaa katsoa taakseen ja pohtia myös omaa elämää monelta kantilta. Itse en katso eiliseeni mitenkään ”happamasti”, paheksuen tai katuen. Mitään en kuitenkaan tekisi toisin, vaikka joitain mustia päiviä voisin ehkä vaihtaa vähän valoisimpiin, jos se olisi mahdollista. Mutta onneksi ei ole ja vaikeuksistakin on vaan selvittävä ja noustava entistä vahvempana uuteen päivään.
Kuulin joku päivä radiosta uuden (v. 2019) tulkinnan Eilen kun mä tiennyt en, joka on alunperin Charles Aznavourin (1924-2018) levyttämä, mutta suomalaisen jazz-laulaja Aili Ikosen tulkinta on myös huikea varsinkin, kun hän laulaa duettoa Jukka Perkon saksofonin kanssa. Kuunnelkaa vaikka itse:
Näihin säveliin ja tunnelmiin.