Kuulin joku päivä radiosta mietelauseena erään runon Charles Baudelairen (1821-1867) teoksesta Pariisin ikävä (1869). Kyseinen runo ei ollut minun mielestäni ”kaksinen”, mutta sain sytykkeen etsiä omasta kirjahyllystäni Pariisin ikävä-teosta, jonka olen joskus ostanut antikvariaatista. En löytänyt, ehkäpä se tulee eteeni sitten joskus hyllyä siivotessani, ehkä ei, mutta eipä väliä: Baudelairen runous kun ei ole muutenkaan mieleeni, viinan ja oopiuminhuuruisia runojaan on jopa ikävä lukea.
Runous sinällään kiehtoo minua ja olen ajatellut myös itse kirjoittaa esimerkiksi proosarunoja. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Novellit ja esseet sujuvat ehkä paremmin, mutta ne ovat ainakin tässä vaiheessa aloittamista vaille valmiina.
Opiskeluaikoina kirjoitin paljon erilaisia esseitä ja tutkielmia, mutta niiden aihepiirit tietenkin liikkuivat kulloinkin opiskeltavassa aiheessa. Olen niitä kirjoituksia jossain kulttuurihistorian jutuissa julkaissutkin, mutta siitä on jo aikaa. Toki voisin joitakin artikkeleitani julkaista tälläkin sivustolla, mutta katson tilanteen eli osaanko niitä ladata sivustolle jne.
Tätä kirjoittaessani radiosta tulee eräs mieliohjelmani eli Riston Valinta, jota todellakin suosittelen lämpimästi jokaisen kuunneltavaksi. ”Yle Radio 1:ltä viikoittain kuuluva klassiseen musiikkiin erikoistunut ohjelma Riston Valinta on saavuttanut suuren suosion. Niinpä musiikki- ja kulttuuritoimittaja Risto Nordellin rauhallinen radioääni on monelle tuttu. Ortodoksisen kirkon jäsen Nordell on ollut kaksitoista vuotta, mutta on jo saavuttanut hyvin harvinaisen tunnustuksen: Suomessa vuonna 2023 vieraillut ekumeeninen patriarkka Bartolomeos myönsi Nordellille arkontin arvonimen (arkon).”
Tähän loppuun liitän hienon runon, joka tuli silmiini suomi100runoa.fi-sivustolta. Vaikka minulla itselläni ei ole koskaan ollut mummua (ovat kuolleet ennen kuin minä olen syntynyt), mummoista ja mammoista kertovat runot osuvat silti aina syvälle sieluuni. Kuitenkin, vaikka omat mummut ovat ajat sitten kuolleet, tällä hetkellä jopa monien sukupolvien mummut, mammat ja pappat sekä heidän askareensa ovat jollain tavalla ”läsnä” omassa kotimuseossani Kiikoisissa: se on hiljaisuutta viileässä pirtissä keinutuolissa istuessani, se on oven saranan äänessä, porstuan lattialankkujen liikkeessä askelten alla ja sielunrauhassa, jota ei voi sanoin selittää.
Mummu
Ripustit ryijysi synnyinsijoille, yhdistit elämän monitavuiset langat. Kulunut mankeli, sävyisä atsalea.
Tuhannesti kierretyt pihapuut.
Turkoosi huivi, maukkaat lämpimäiset.
Täyttävä ja lohduttava syli. Käsi kädessä taitoit pitkän matkan. Kiitollisen mielen mutkien takana, siellä hento morsiushuntu kukkii jälleen.
(runo teoksesta Suomi100 www.suomi100.fi)