Elämässä on hetkiä, jotka saattavat mennä ohi kuin huomaamatta ja myös hetkiä, joita ei voi unohtaa koskaan. Eikä kaikki hetket ole mitenkään erityisiä, mutta silti ne vaan muistaa vuodesta ja vuosikymmenistä toiseen. Olen ajatellut niin, että ilmeisesti ihmisen aivot ovat toisinaan sellaisessa vireystasossa, että mielen taajuudet rekisteröivät tietyt tilanteet ja tapahtumat äärimmäisen tarkasti. Kun taas joku itselle tärkeä tai muuten merkityksellinen asia haalistuu, kuten pitkään auringon valossa ollut valokuva.
Toki on niin, että ihan kaikkea ei tarvitse muistaa, muistella tai kantaa painavia muistoja hartioillaan kuin taakkaa, josta haluaisi vaan eroon, mutta ei voi päästää irti. Tällöin ihminen saattaa olla huomaamattaan oman mielensä vanki, ja taakka painaa päivä päivältä enemmän. Tällainen taakankantaja saattaa tahtomattaan kuormittaa myös läheisiään, ystäviä ja tuttavia niin, että lopulta seinä tulee vastaan – tai umpikuja, josta selviää vain vahvimmat meistä.
Huonojen hetkien kierteestä on päästettävä irti. Huonoista ihmissuhteista on vaan päästettävä irti, vaikka se tekisi miten kipeää. Vapautumista seuraa eheytyminen, valo ja uusi energia, jonka voi käyttää ihan miten itse haluaa.
Nyt varmasti moni lukija ajattelee, että kerronko edellä itsestäni? Vastaus on kyllä ja ei, mutta ajattelen enemmän kuitenkin hyviä hetkiä, tottakai. Musiikkiharrastus antaa minulle suunnattomasti energiaa ja iloa, ja juurikin musiikin parissa olen oppinut sietämään keskeneräisyyttäni niin, että vaikka toisinaan mokia sattuu, niitä ei murehdi koskaan kuin pienen hetken.
En myöskään murehdi lukihäiriöni tuottamia ongelmia, vaikka kirjoitusvirheet toki harmittaa, mutta nekin vain hetken. Mutta siis aina ei ole ollut näin. Varhaiset kouluajat olivat osaltani vaikeita, koska kaikkien osaaminen olisi pitänyt mennä samasta putkesta eli erilaista oppijaa ei tuolloin tunnistettu.
Ei, en ole tässä kirjoittanut vain itsestäni, vaikka yleensä asioita tulee peilanneeksi omaan itseen, omaan ajatusmaailmaan ja omiin elettyihin hetkiin. En varmasti ole tässä maassa ainoa ihminen, joka pohtii henkiseen hyvinvointiin liittyviä asioita. Onneksi tänä päivänä kiinnitetään enemmän huomiota esimerkiksi työhyvinvointiin ja työilmapiiriin, joka ei todellakaan ole kaikilla työpaikoilla aina ihan kohdillaan.
Ja sitä olen ihmetellyt pitkään, että miksei koulukiusaamisesta (kouluväkivallasta) vieläkään ole päästy eroon, vaikka paljon on tehty toimia sen ehkäisyyn. ”Nollatoleranssi” sanana ei auta mitään, on tehtävä enemmän. Ihminen on käynyt kuussa ja kai kohta Marsissakin ja koulukiusaamisesta ei vaan päästä eroon!
No niin, valoa kohti. Vaikka tänään ei aurinko helli, silti kevään valo on jo täällä. Siihen ei ole mitään lisättävää.