Voihan aivastus!

Minun vanha läppärini taitaa kohta sanoa sopimuksensa irti. No, vanha se onkin ja käytettynä ostettu, mutta on tähän asti toiminut kohtalaisesti, vaikkakin kovin hitaasti. Siksi olen tyhjentänyt kaikenmaailman turhia tiedostoja pois hidastamasta ja poistin (siis yritin) poistaa myös maksullisen virustorjuntaohjelman (Awast), joka sitten olikin vaikea homma.

Siis voihan a(i)wastus! Olen joskus ladannut kyseisen ilmaisohjelman, ja varmasti jossain vaiheessa jonkun lisäosan (maksullisen), josta ei ole ollut mielestäni mitään lisäarvoa minimaaliselle netin käytölleni. Ilmoittavat sivuillaan, että tilauksen voi peruuttaa koska tahansa ja rahat saa takaisin. No, suurista summista ei ole kyse, mutta kuitenkin. Awastin sivut ovat lisäksi erittäin monimutkaiset ja vaikeat ikäihmisen hahmottaa, on toki suomeksi osa, mutta en olisi selviytynyt ongelmasta ilman kielitaitoisen tyttäreni avustusta.

Enkä oikein ymmärrä sitäkään, että Awastin asiakaspalveluhenkilö ehti tinkata palveluchatissa tunnin verran rahojen palauttamisesta? Eikö hänellä ollut muuta tärkeämpääkin tekemistä tuon kokoisessa yrityksessä? Tyttäreni on sitkeä neuvottelija, eikä antanut periksi ja vaati, että koko summa (42 euroa) on palautettava. Asiakaspalvelu lupasi ensin vain 12 euroa, sitten puolet, mutta antoi sitten lopulta periksi. Ja siis tunti, ellei vähän enemmänkin siinä vänkäämisessä meni!

Kirjoitan tästä nyt tänne, koska näitä firmoja kannattaa vältellä tai ainakin olla erittäin tarkkana, mitä linkkiä milloinkin klikkaa. Varmasti virusohjelmat ja palomuurit ovat tarpeellisia, mutta ikääntyvän kannattaa todellakin kääntyä nuorempien nettiosaajien puoleen ja kysyä neuvoa. Ja kun näistä ei oikeasti tiedä, milloin on konnat liikkeellä ja milloin ovat oikealla asialla. Kuten sanottu, suurista summista ei ollut tässä kyse, mutta ongelma oli periaatteellinen. Tämä tästä.

Vaikka kohta on lokakuu, syyskukat kukkivat vielä kauniisti. Muuttolintuja seilaa mitä ilmeisemmin lähtöaikeissa, mutta vielä en ole nähnyt kovin isoja auroja taivaankannella. Ehkä odottavat suotuisia tuulia ja kirkasta säätä, jollaista nyt onkin luvassa muutamia päiviä. Tosin sääolosuhteet muuttuvat sangen nopeasti, eikä näihinkään lupauksiin voi aina luottaa. Mutta eletään siitä huolimatta ihmisiksi päivä ja hetki kerrallansa. Mitä tässä muutakaan voi..

 

Matkalla menneisyyteen

Tämä päivä vierähtänyt jälleen sukututkimuksen äärellä. Onneksi tietotekniikka on tehnyt tästä(kin) helpompaa kuin ennen, kun piti itse käydä lukemassa mm. kirkonkirjoja. Tai kuka kävi missäkin, minä en viitsinyt vaivautua ja enää ei onneksi tarvitse, kun netistä löytää ihan riittävästi tietoa niin halutessaan.

Tekoälyn vaaroista varotellaan ja toki olen tästä jonkun verran tietoinen. Mutta tuskin kukaan oikeasti tietää, mihin tuon keinoälyn kanssa vielä joudutaan. Sen kaiketi jokainen (toivottavasti) tiedostaa, ettei nettiin kannata kirjoittaa mitä vaan eikä paljastaa kaikkea itsestään. Kaikenkarvaiset konnat vaanivat kaikkialla ja varsinkin netissä helppoa saalista, joten koskaan ei voi olla liian varovainen.

Niin, taisin joskus täällä kirjoittaa, että olen pystynyt seuraamaan sukulinjojani 1200- luvun Huittisiin. Tuolloin elettiin Ruotsin valtakunnan aikaa ja verot maksettiin silloiseen pääkaupunkiimme Tukholmaan. Varsinkin talonpojat täällä Ruotsin Itämaalla mm. Huittisissa, ja myös minun esi-isäni 19. sukupolven  takaa joutuivat usein kiristämään vyötä verotaakan alla. Kaiken lisäksi sotaväenotot pahensivat eripuraa vuosisatojen ajan, kun Ruotsi kävi sotaa missä milloinkin.

Sotaväenotot siis tarkoittivat, että jokaisesta talosta piti antaa yksi mies sotaan ja miehen piti olla vahva ja terve. Kuitenkin useimmiten sotaan lähetettiin se pienin ja hintelin, tai mieluimmin talon renki, jolle luvattiin maksaa jotain sodasta palattuaan. Kukaan ei silloin kysellyt, oliko palvelukseen lähetetty mies talon omaa väkeä vaiko renki, ruotsalaiset joka tapauksessa halusivat nimetä sotilaat ns. sotilasnimillä, joka oli helppo ääntää. Tosiasia myös oli ettei noista sodista juurikaan kukaan palannut elävänä kotiseudulleen.

No niin, voisin näistä jaaritella vaikka kuinka pitkään. Ehkäpä kirjoitan lisää toiste, ehkä en, koska yleensä haluan kirjoittaa siitä, mitä milloinkin on mielen päällä. Kuuntelen siis aina sisäistä kirjoitusääntäni, niin on tarkoituksenmukaista löytää oikeat sanat ja lauseet.

Tähän loppuun mietelause muistikirjastani, joka miete ei sinällään liity mihinkään, en tiedä kuka on kirjoittanut ja missä, mutta näin se menee: ”Sisäinen rauha on matka, ei määränpää.”

Valkoista

Sateisena ja harmaana päivänä myös ajatukset monasti viipyilevät syvissä vesissä. Itse olen onnekseni perusoptimistinen luonne, enkä halua/viitsi kovin kauaa rypeä ikävissä asioissa, mutta näin eläkeläisenä on aikaa siihenkin, valitettavasti.

Oheisen kuvan valkoinen pelargonia on kaunis omalla tavallaan ja kestää kaikista parhaiten kesän paahdetta, näin ainakin olen huomannut pitkällä kokemuksella. Vielä kukat kukkivat kauniisti, mutta ihan kohta pääsevät talviteloilleen varasto/autotallirakennuksen ikkunalle, jossa ovat viihtyneet talvikaudet vuodesta toiseen.

Iltojen hämärtyessä on taas aika uppoutua esimerkiksi neuleen tai virkkauksen ääreen. No, minä kudon ja virkkaan läpi vuoden ja mihin vuorokauden aikaan tahansa, joskus jopa öisin, jos unihiekka loppuu. Silloin keitän teetä hunajalla ja teen käsityötä tai kirjoitan.  Minulle unettomuus siis ei ole ollut koskaan ongelma vaan mahdollisuus luoda uutta. Näin on ollut koko aikuisikäni, enkä ole siitä koskaan kärsinyt. Kaikki ihmiset eivät todellakaan tarvitse tuntikausien yöunta, päivällä en nuku juuri koskaan.

Käsityön ohella voi samalla katsella vaikka mielenkiintoisia elokuvia tai sarjoja. Muuten, jos ette ole koskaan katsoneet yhtäkään eurooppalaista tv-sarjaa, katsokaa edes tämä eli ranskalainen Le Bureau – vakoojaverkosto, jota voi seurata Areenasta milloin vaan haluaa. Minä katsoin sarjan ensimmäisen kerran jo muutamia vuosia sitten ja tämä toinen kerta oikeastaan parempi, koska ihan kaikki juonenkäänteet eivä ole jääneet mieleen.

Minusta on ihan normaalia esimerkiksi lukea joku kirja ties moneenko kertaan, jos nimittäin kirja sattuu olemaan hyvä ja koskettaa sielua. Tai kuunnella, kuten minä olen kuunnellut äänikirjana Sinuhe egyptiläisen ainakin kahteen kertaan. Ja joka kerran siitä on löytynyt jotain uutta, jota en ole aiemmilla kerroilla huomioinut. Sama pätee sanomalehteen, koska eilistä lehteä selatessa huomaa ne kaikista tärkeimmät jutut. Ihmisen aivot saattaa toimia niin, että vasta kerratessa  asiat ja asiayhteydet loksahtavat oikeisiin uomiinsa. Toki puhun vain omista aivoistani, parempi olla puuttumatta toisten aivotoimintaan millään tavalla.

Tämä tästä tällä erää. Eletetään ihmisiksi.

Kuva: Raija Westergård