Kuukausi: heinäkuu 2026

Taas on käsillä se aika kesästä, kun marjapensaat tuottavat satoa ja mehua valmistuu. Tai eihän mehu tietenkään  itsekseen valmistu, jonkin verran tarvitaan puuhastelua tässäkin, mutta mukavaa puuhaa ainakin minun mielestäni. Meidän ”mehutehdas” pystytetään yleensä ulos kaasugrillin keittopisteeseen ja keitän siis ihan perinteistä höyrymehua mehustimella eli mehumaijalla.

Puutarhamarjoja on tänä kesänä huonosti, mutta odotan syksyn puolukkasatoa, josta myös keitän mehua talven varalle. Teen puolukasta myös hilloa, tottakai, joka sopii lähes kaikkien ruokien kanssa. Puolukka on, kuten tiedämme, myös luonnon antibiootti, jota on hyvä käyttää päivittäin jossakin muodossa. Tehoaa hyvin esimerkiksi virtsatietulehduksiin. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta olen sen verran kokemusasiantuntija tässä kohtaa, että puolukasta on moneksi.

Mehutehtaasta tuleekin mieleen entisaikojen ”tehtaat” korpiemme kätköistä. Varmasti tiedättekin millaisesta tehtaasta oli kyse ja tehtaan tuotoksista käytettiin monia erilaisia nimiä: korpikuusen kyyneleet, korpiroju, pontikka, Kiteen kirkas jne. Viinan kotipoltto oli muuten sallittua ja melko yleistäkin 1700-luvun alkupuolella. Varsinais-Suomessa oli viinapannu joka kolmannessa talossa eikä viinasta aiheutuvia ongelmia juuri ollut. Juopottelu lisääntyi vasta, kun vuonna 1756 säädettiin kieltolaki, joka tosin kumoutui varsin pian, kun tilanomistajille myönnettiin kotitarvepoltto-oikeus.

Kieltolaki säädettiin uudelleen vuosina 1919 – 1932 eikä siitä silloinkaan tainnut olla muuta kuin harmia. Muistan sukuni vanhempien ihmisten kertomana tarinaa useistakin viinatehtaista, joissa syntyi myös erilaisia konflikteja. Joku aina halusi keittää viinaa ja joku toinen ilmiantaa tämän poliiseille. Kuolonuhreiltakaan ei vältytty, joka oli tietysti ikävä asia pienellä paikkakunnalla ja jätti pitkän varjon seudun ihmissuhteisiin.

Edellä kertomastani tapauksesta on jo aikaa vierähtänyt pian 100 vuotta, mutta edelleen tänä päivänä alkoholin ympärillä käydään varsin  monipolvisia keskusteluja. Historiasta voisi ottaa oppia tässäkin kohtaa, eli kun joku kielletään tai saatavuus tehdään vaikeaksi,  se lisää heti tuotteen mielenkiintoa ja kulutusta. Minä kannatan lämpimästi ajatusta, että viinejä voi ostaa halutessaan tavallisesta ruokakaupasta. Näin voi tehdä kaiketi monissa muissa maissa eikä humalaisia näy missään. Miten meillä Suomessa nähdään ongelmia kaikkialla ja varsinkin siellä, missä niitä oikeasti ei ole.

Mikään ei taida olla kesällä mukavampaa kuin ristipistojen ompelu syreenien varjossa. Ja samalla voi kuunnella radiota, koska linnut eivät enää näin keskikesällä juurikaan laula. Kuuntelisin itse siis linnunlaulua mieluimmin kuin radiota, mutta radiokin on ihan hyvää seuraa leppoisana kesäpäivänä.

En kaipaa enää hirveästi ihmisseuraa, siis lähipiirin lisäksi, vaikka joskus toki on kiva jutustella niitä näitä kivan ystävän kanssa. En myöskään käy kulttuuritapahtumissa, vaikka omasta mielestäni olenkin kulttuuri-ihminen henkeen ja vereen. Ehkäpä on niinkin, että sain työvuosinani huseerata usein kulttuurin parissa ja kohtasin myös paljon erilaisia ihmisiä päivittäin. Ehkäpä joku sisäinen ”kiintiöni” täyttyi ja nyt on kiva jatkaa elämää toisenlaisissa kuvioissa. Aika aikaansa kutakin.

Käsityön tekeminen muuten on hieno perinne ja myös jonkinlainen terapiamuoto, kuten monissa yhteyksissä on todettu. Ja kesällä juurikin ulkona näpertäminen tuntuu kivalta. Tosin samalla ainakin itse silmäilen mm. perennapenkkiä, että mitähän tuollekin pitäisi tehdä. No ei mitään ainakaan juuri nyt, kun kukat ovat kauneimmillaan ja aurinko paistaa täydeltä terältä.

Tähän ei tällä erää mitään lisättävää. Nautitaan lämmöstä ja auringosta juuri nyt,  ja muistetaan, että loskaa ja pimeyttä on taas tulossa eräänä päivänä, mutta se on sen ajan murhe. Päivä kerrallaan.

 

 

 

Olen tainnut jo aiemminkin mainita tässä blogissani, että satakuntalaisuus on minussa sisäänrakennettuna syviin vesiin ja sitä ei saa pois pesemälläkään. Kävin taas nimittäin eräänä sadepäivänä tutkailemassa sukusivustoani ja ilmeni, että 19.n polven esi-isäni on asunut ja elänyt Huittisissa 1200-luvulla. No, eipä tässä ole kovin kauas ehditty runsaassa 800 vuodessa, jos näin asiaa ajattelee. Ja miksen ajattelisi?

Vaikka hieman epäilen edelleen noita sivustoja, siellä on toisaalta mielenkiintoista käydä ja tutustua juuriinsa. Tämä varsinkin näinä aikoina, kun monet digitaaliset arkistot ovat avautuneet ja tutkimus on tehty helpoksi. Itse en ole siellä juurikaan mitään merkinnöitä tehnyt, paitsi korjannut joitakin vuosilukuja lähisukulaisten osalta. Mutta todella mielenkiintoista on seurata, mitä muut ovat tutkineet ja miten pitkälle aikakerrostumien taakse on mahdollista kurkistaa.

Niin, millaista oli elämä 1200-luvun Huittisissa? Tiedän suunnilleen paikan ja alueen, jossa tämä varhainen esi-isäni perheineen asui, mutta siihen tietämykseni ainakin tällä hetkellä päättyy. Kerron enemmän heti, kun saan lisätietoa asiasta.

Muuten, minulla on nyt lisätietoa linnusta, joka pesii meidän lintulaudalla. Kerroin, että lintu on lehtokerttu, mutta eipäs olekaan vaan kirjosieppo. Pahoitteluni tästä. Joka tapauksessa sieppo on hyvin paljon lehtokertun näköinen ja muuttaa myös Afrikkaan talvehtimaan, kuten kertutkin. Niin, ja poikasia kuoriutui kolme, joita ruokitaan ahkerasti. Kohta nämä poikaset lentävät pesästä omaan lintuelämäänsä ja valmistautuvat pitkään muuttomatkaan.

Eikö elämä olekin ihmeellistä? Niin linnuilla kuin meillä ihmisilläkin ja aika kiirehtii eteenpäin kiihtyvään tahtiin – tai siis ainakin tuntuu siltä. Tässä kohtaa tulee taas mieleeni Paavo Haavikon hieno aforismi: ”Mikään virta ei ole niin nopea kuin elämä. On ilta kun ehtii joen ylitse.”

 

… paitsi, että tänään on kunnon sadepäivä, joka on mennyt suurelta osin lepäämiseen. Kyllä, ihminen tarvitsee lepoa, myös eläkeläisenä ja mielestäni juuri silloin erityisesti. Monet eläkeläiset tosin väittävät, että ”eläkkeellä vasta kiirus onkin”, mutta minä olen vahvasti eri mieltä. Useinhan nuo eläkeläisen ”kiireet” saattavat olla itse aiheutettuja, kiireet, joilla (edelleen) halutaan pönkittää yksilökeskeistä tarpeellisuuden tunnetta, jolla ei välttämättä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Niin, tiedän kyllä, että joku/jotkut lukijoistani saattavat olla kanssani eri mieltä ja toki ymmärrän sen. Jokainen taaplaa tyylillään kunhan muistaa kuolevaisuutensa eli Memento Mori, joka on stoalainen muistutus elämän rajallisuudesta. Se ei ole synkkä ajatus, vaan kehotus arvostaa hetkeä ja elää täydesti, tietoisena siitä, että jokainen päivä voi olla viimeinen. Memento Mori toimii eräänlaisena kompassina, joka ohjaa meitä kohti merkityksellisiä valintoja ja auttaa jättämään turhan murehtimisen taakse. Stoalaisuudesta voi lukea lisää vaikka täältä: http://stoalaisuus.fi

Stoalaisuudesta tulikin mieleeni mielen tyyneys, joka on erittäin tärkeää säilyttää tilanteessa kuin tilanteessa. Ei, en ole itse todellakaan mikään mallisimerkki mielen hallinnasta, mutta olen yrittänyt opetella sitä. Politiikassa mielen hallintaa tarvitaan erityisesti, vaikka se toisinaan oli omalta osaltani kovin vaikeaa. Onneksi minun ei tarvitse enää miettiä niitä asioita.

Onneksi ei tarvitse miettiä työhön liittyviä juttuja, enkä ole juuri niitä miettinytkään moniin vuosiin. Olen mielessäni kääntänyt uuden lehden jo kauan sitten enkä aio palata työmenneisyyteeni enää koskaan, en hyviin enkä huonoihin päiviin, molempia riitti ihan tarpeeksi asti ja enemmänkin.

Kokonaisuutta ajatellen (olin kaikenkaikkiaan noin 50 vuotta työelämässä, joka aika sisältää äitiyslomat, vuorotteluvapaat ja opintovapaat) minulla on paljon hyviä muistoja työvuosiltani ja kivoista työkavereista eri työpaikoilla. Näitä aikoja on kiva joskus muistella ja muistelenkin, mutta suodattimella: jätän muistikuvien ulkopuolelle ja ikään kuin kasvottomiksi ne henkilöt, joiden lähellä ei ollut koskaan helppo hengittää. Varmasti tällaisia henkilöitä on jokaisen lähellä ja heidät on helppo tunnistaa esimerkiksi siitä, että ovat energiasyöppöjä. Eli tavallaan imevät toisesta ihmisestä valon, ilon ja energian. Kuulostaako tutulta?

Niin, elämä ja mielen tyyneys tarvitsee valoa ja voimaa eikä kenekään pitäisi koskaan tulla sen valon eteen. Tämä pitää muistaa ikääntyneenäkin ja nuorelle ohje on suorastaan välttämätön.

Sade jatkukoon…